torstai 3. kesäkuuta 2010

KALASTA MAKKARAA ?

Aivan oikein. Tämän aamun sanomalehden ruokajutussa oli kesäisenä aiheena kala.
 Sitä nousee verkoilla ja katiskoilla, ongella ja ..ai niin siimalla.
 Juhlahetkiähän ne on niille, jotka harvoin pääsee esim. ongelle.

Muistelen haikeudella lapsuuden sunnuntaiaamuja tai sateen jälkeisiä onkireissuja.

Nykyhetkeen.
Lehdessä ehdotettiin aivan uutta, muuta kala makkaraksi. Mielenkiintoista.
 Ohjeeseen tutustuessaan  huomaa, että pieni tuttuus löytyy murekkeeseen.
 Puuttuu vaan peruna, sipuli ja perunajauho.Ne kun vaativat kypsennystä.

Jos joku haluaa kokeilla niin laitan ohjeen tänne muittenkin kokeiltavaksi kuin meidän savolaisten...

KOTOINEN KALAMAKKARA

800 g ruodotonta järvikalaa
2    dl kermaa
3    tl suolaa
       valkopippuria
       mustapippuria
0,5  dl valkoviiniä

     talouskelmua
     keitinvettä

1
Fileroi kala ruodottamaksi ja jauha myllyssä tasaiseksi  massaksi.
Lisää kerma, suola, mausteet ja valkoviini.
2
Tee massasta noin 80 grammaisia palloja. Ota muovista talouskelmun palasia ja kääri  kalamassa makkaran muotoisiksi parin sentin paksuisiksi tangoiksi. Taita päät tiiviisti.
3
UUSIEN PERUNOITTEN KIEHUESSA  kattilassa, laita makkarapaketit kiehumaan keitinveteen KUUDEKSI minuutiksi.Nosta jäähtymään.
4
Poista kelmu,  ja  nyt voit joko paistaa kevyesti pannulla, tai  grillata. Kalamassa säilyttää makkaran muodon.
Kuitenkin makkara on jo kypsää, joten kevyt rusketus vain pintaan. Muuten tulee kuivaa ja siitähän ei nauti kukaan.

Bon Apetit!

Ainakin täälläpäin lohigrilleriä valmistaa  LIHANIEKKA ja sitä pitäisi kaupoista löytyä.


    

2 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

kalapullista ja -pihveistä tykkään

Harakka kirjoitti...

Wautsi, täähän olikin hieno ohje, tätä on ehdottomasti kokeiltava!
Sitten vene vesille ja ongelle vaan!
Tulin taas välillä moikkan, jatkan vielä kuitenkin blogilomaani..