Santtu aurinkovarjon alla...

Heinäkuu . Kesän pitäisi olla vehreimmillään. Kukat kauneimmillaan, nurmi vihreimmillään.  No onhan se, ja aurinkokin porottaa sinne minne sen kuuluukin porottaa tähän aikaan vuodesta. Niin kuumasti, että varjo on viritettävä hetkeksi kukkien ylle.

 Tässä ruukussa on tänävuonna toinen kukka, janoisempi... mitenhän se syksyyn menestyy ettei saa kirvoja. Kirvat ovat kuulemma taas liikkeellä ja niistä en tykkää.  Mieluummin saa käydä Maija Mehiläinen. Tämäkin kukka joutui kirvojen kynsiin !

 Krassi on suosikkini.

Santtu, santtu !  Viime talven se oli tytön hoidossa, minä kun olin sitä viemässä bioskaan syksyllä. Siellä se majaili ja minä sille marmattelin että bioskaan vien.
Annappas olla ! nyt se mokoma verhon takana kasvatteli ensin yhden kukan, ja ähäkutti, alkoi vääntää kukkia urakalla ! Varovasti sen kannoin kotiin ja sipisin sille että kuki, kuki kotona !
Kohennan aurinkovarjoa kukan ylle ettei pala lehdet...

Jospa se siitä,  kukkisi pitkään ?

 Mansikan hinta kuulostaa pysyvän 30 eurossa. Viljelijälle sopiva hinta,  aika suolainen kuluttajalle.
Taitaa jäädä mansikat aika vähiin rasioihin pakkasessa, ainakin arvelen niin.

 Näitä aamuhetkiä partsilla on ollut vain muutama, on ollut viileää tänä kesänä. Jalat ei tykkää viileästä.

Tänään on liputuspäivä ! Oikeastaan on Eino Leinon päivä, mutta tänään on myös meillä juhlapäivä. 56 vuotta sitten parkaisi poika tulevansa tänne maailmaan ! Rytinällä tuli.
Syötäisiin mansikkakakkua, mutta diabetes ei salli. Niin niitä rajoituksia tulee matkan varrella...
Onnea kuitenkin, siinä ei ole sokeria !

Heinäkuun terveisin

Maireanna

..Muistelukierros vanhalla hautausmaalla.

Syksyinen maisema alkaa saada enemmän väriä, viileät aamut kielivät kylmästä yöstä.  Puiden lehtiä pudonnut lisää ja lisää, kohta puiden rungot ovat paljaat, ovat valmiit talven tulolle! Koskahan muuten tulee ensilumi?  Ei ole montakaan vuotta siitä kun nyt oli jo lumi maassa! Huh.
Ei sen vielä kaipaisi tulevaksi, lumen... on pitkä talvi muutenkin koettavana... kesää saisi olla vielä jäljellä...
Kuva-arkistoa selatessani huomasin että yksi kuvakeikkani tuloksista ei ole vielä julkistamista nähnyt? Haaveilin aina että syksyinen hautausmaa täytyy kuvata. Vanhat muistokivet ovat niin kauniita sammaleet peittonaan. Kerään tähän nyt pääaiassa taide-elämän vaikuttajien kauniita muistokiviä..ja lopussa nuorena nukkunut, sairauden lannistama poikani hautakivi.

Lähempien tietojen saaminen  kaikille muistomerkeille vaatii paneutumista, minulla ne ovat valitettavasti puutteelliset. Pääasia on kivien kauneus, hipaisten poismennyttä henkilöä.
Ihaillaan siis muistomerkkien kauneutta.

 Avoin portti...

 Kiemurtelevat polut..

saniaisten varjossa..

 Kiviset portaat, minne ne vie..

 Laulajatar Lea Piltti

ja miehensä Olavi Killisen muistomerkki..

Kuulen laulun...

 Tässä nukkuu Alina Ek.

Enkelin suojassa...

 Taiteilija jota arvostan suuresti.

Joka vuosi käyn tässä hetken juttelemassa Juholle.

 Heihei Unto !

onko pehmeä tyynysi?

 Näiden lasten traagista tarinaa

en muista...

 Tässä lepää vaikuttajamme,

Minna Canth.

 Suuren suvun pois nukkuneet...

 Aika syö...

 ..niin myös tässä..

 Elämän ja kuoleman raja...

 Nimi on jo poissa, 

jäljellä vain elämänpuu..

Tämä kivi,

on minun matkojeni määränpää.

Tämä lyhyt kierros kertonee siitä miten menneet ajat tuolla kävellessä haihtuvat lyhyiksi välähdyksiksi mitä ollut on. Ihmiset ovat vaikuttaneet aikanaan hyvinkin voimakkaasti, kuten vaikka Minna Canth vaikutti koko kaupungin elämään.. Taide-elämässä vaikutti  Juho Rissanen tai Unto Heikkinen, ja moni, moni muu.

Moni eli myös  pitkän elämän, jotkut lähti liian varhain. Liian varhain.

Mutta sellaista on elämä.

Toivottavasti en tehnyt päivääsi surulliseksi tällä postauksella, vaan rauhoitti  jos kiire painoi...?

Hidasta.. hidasta..

Kaunista Lokakuun alkua !

Maireanna