Pakko herätä. Hamuilen tuolilta villasukat ja aamutakin, Tassuttelen keittiöön. Hrrh miten kylmää! Kahvinkeitin saa sisältöä ja alkaa rupsuttaa aromia joka viileässä ilmassa kiemurtelee uniseen nenääni, - Herätys, Unikeko!
Kun siinä hörppii mustaa kofeiinia tihkuvaa nektaria, alkaa huomio ympäristöön heräillä. Päivän lehti sai odottaa, mutta facebook piti tarkistaa. Siltähän ei voi välttyä. Astianpesukonen odotti purkamista ja uuden lataamista, Imurointi odotti, kauppareissu... niitä arjen pikku töitä joita me kaikki teemme päivittäin.
Taitaa kulua tämäpäivä kotikolon raivauksessa, vaikka eihän yksi ihminen osaa sotkea? Voivoi, kyllä se osaa jos hutilus on. En minä Hutilus ole ollut koskaan, päinvastoin. Mutta nyt vanhempana olen alkanut joustaa..
Maailmalla supistaan uudesta uskonnosta? Tai uudesta oikeastaan innostusaallosta, KONMARISTA
Kodin tavaroitten järjestelemisestä, liian hävittämisestä.
Se on minulle tuttu juttu työelämästä, mutta että ihan kirja! Okei. Olen lukenut opusta nyt lisääntyvän innostuksen vallassa.Kirjan on kirjoittanut japanilainen Marie Kondo. Kun kirjoittaja on japanilainen niin tottakai aihe on maan tyylin mukaan kaikki on hyvin minimaalista.
Eihän se meille länsimaalaisillekkaan ole pahitteeksi pitää tavaraa vain vähän ympärillään, vai mitä?
Tässä tavarapaljouden keskellä sitä ei hoksaa ennenkuin joku oikeasti herättää? Vaikka en ihan pahin hamstraaja ole, niin kertynyt on tavaraa, pakko myöntää...
Näitä unikeko mietiskeli tänään..Eiköhän tässä mene päivä jotain kohtaa Marittamalla ? Kyllä vaan.
Lisään vielä muutaman muistelokuvan tästä joulusta, ja niin kävi, että huomiseen jäi piirakkaohje. Siispä huomiseen!
Mukavaa alkuviikkoa!
Maireanna
3 kommenttia:
Kivoja tunnelmakuvia. Mukavaa alkanutta vuotta.
Kyllä mäkin haluaisin lukea ton kirjan. Mutta en tiedä olisko siitä mulle hyötyä. Mä en kumminkaan malttais hävittää tavaraa.
Tässä vaiheessa meillä on tilaa ylimääräiselle tavaroille sekä vaatteille. En toki minä 20 vuoden vanhoja vaatteita pidä.
Kun teimme keittiöremonttia silloin hävis paljon astioita, enkä ole kaivannut yhtään.
Tuija! Tuota samaa minäkin ajattelin, se vaivasi kuin kivi kengässä että miten sitä voi luopua? Mutta kun tuota ikää on kertnyt minulle jo aika paljon, niin ajattelin aikaa kun minua ei enää ole.. nuoriso hermostuisi vaan tavaramäärästä. Ja kun valkkaamisen varaa on, ajattelin että on oikeastaan kiva pitää " inventaariota" mitä sitä on ympärilleen kerännyt? Tuoko se tavara iloa? Onko se arvoisella paikalla silmän ilona? Näillä lähdin liikkeelle.
Nyt päätinkin erään fb:n kommentoijan ideana kirjoittaa tänne PÄIVÄKIRJAA siitä miten minun marittaminen etenee.. Ei tavoitteita koska se on valmis, vaan ajan kanssa, ajan kanssa. Jospa Sinäkin innostut matkan varrella?
Lähetä kommentti