lauantai 30. elokuuta 2014

Siihen aikaan kun tehtiin vielä lämpimiä voileipiä..


Se oli vanhaa hyvää aikaa kun tv:stäkin tuli vain 2-3 kanavaa, rahayksikkönä  oli markka, ja  60 luvulla syntyneet olivat pieniä pihalla mellastavia lapsia. Saunassa käytiin yleisessä sellaisessa, joillakin oli jo amme ylellisyytenä. Ruoka oli simppeliä tavallista ruokaa. Maito oli pusseissa, makkara, jos sitä raski ostaa, niin se oli enimmäkseen teemakkaraa. Hedelmiä ei ainakaan meidän perheessä nähty.  Lenkkimakkaraa, perunoita ja ruskeaa kastiketta... kuka siitä nyt mielensä pahoitti? Ei kukaan kun vatsa tuli täyteen..
Aasinsiltana otsikkoaiheeseen, meilläkin tehtiin saunailtana lämpimiä voileipiä. Aika usein..
Jossakin lehdessä törmäsin näihin nostalgisiin leipiin ja tottakai niitä sitten jokukerta kokeilin.
Onneksi olin lehden jo vienyt roskikseen--- siinä oli muistaakseni uudennettu versio leivästä.
Sillä, yritän muistella mitä minä aikoinaan leipiin laitoin. Oikeastaan se on hyvä juttu, sillä mikäli haistelen tulevia aikoja, niin NUUKUUS nostaa päätään ruokamarkkinoilla. Yksinkertainen kokkaus on parasta säästöä ja hyllyissäkin on väljempää...

Niihin leipiin.

LÄMPIMÄT VOILEIVÄT

9 viipaletta paahtoleipää

250 gr nauta-sikajauhelihaa
½ sipulia
½ tl suolaa
½ tl maustepippuria
voita kuullottamiseen
1 tomaatti
150 gr juustoraastetta

¤
1
Pilko sipuli pieniksi samoin tomaatti.
Kuullota ensin sipuli pehmeäksi,
sen jälkeen kypsennä  jauheliha.
Lisää mausteet.
2
Laita uuni 200 asteeseen,
ja lado leivinpaperin päälle
9 viipaletta leipiä.
(Voit hiukan voidella niitä voilla jos haluat.)
3
Lusikoi jauhelihaa leiville,
päälle juustoraastetta.
Lopuksi pilkotut tomaatinpalat.
4
Paista uunissa kunnes juustoraaste näyttävää  kullanruskealle ja leipä myös..
Anna hiukan jäähtyä ennen  tarjolle tuomista.
¤
Minun voileipäni hupenivat aika pian, siispä ne on hyviä!


Mukavaa lauantai-iltaa
toivottaa flunssasta toipuva

Maireanna

2 kommenttia:

annekatariina kirjoitti...

Nuo lämpimät voileivät olivat meilläkin vakio iltaruokaa joskus 70-luvulla. Miksiköhän ei enää tule niitä tehdyksi.

Maireanna kirjoitti...

Annekatariina:
Samaa asiaa minäkin olen ihmetellyt pidemmän aikaa, kuuluiko ne niin vahvasti tiettyyn aikaan että runsauden tarjonta hukutti nämä unholaan..? Oliko lämpimät voileivät pizzan esi-isä?