sunnuntai 6. helmikuuta 2011

MAKSAKASTIKE

 
Posted by Picasa

Helmikuun sää on vaihteleva. Yhtenä hetkenä paistaa aurinko, kohta menee salaa pilveen ja seuraavaksi sitten sataakin jo lunta. Auringon paistaessa lähdin lenkille, poikkesin tavaksi tulleena kotimatkalla Siwassa ja extempore, ostin maksaa. Sehän on keskitalven ruokaa, ainakin meillä.
Kun sitten lumisateen jo alkaessa, maksa oli jo huonelämmössä rauhoittunut,
aloin valmistella herkkua. Tein omalla reseptillä, vanhalla muistilla.
Viipaloin maksan ja paloittelin reiluiksi paloiksi. Nyt jätin sipulin pois, vaikka se onkin olennainen osa maksakastikkeessa. Mausteena käytin vain valkopippuria,suolaa ja - paljon tilliä. Kermalla tein kastikkeen ja hyvää tuli.

MAKSAKASTIKE

300 gr naudanmaksaa palana
1 sipuli ( en laittanut )
1 dl vettä
2-3 dl ruokakermaa
½ tl valkopippuria
2 tl kuivattua tilliä

1
Ruskista kevyesti maksapalat ja laita kattilaan, kaada ruskistus rasva vesitilkkaan huuhdottuna tarkasti myös kattilaan.Lisää kerma ja mausteet. Anna kypsyä miedolla lämmöllä mureiksi. Tarkista maku ja lisää oman maun mukaan.
Maksa on herkkä valmistettava, liian kuumaa käsittelyä vältettävä, muuten tulee " kengänpohjia" Niitähän ei sitten syö Erkkikään.

Maksa kuuluu vahvoihin ruokiin ja niitä voinkin syödä vain parikertaa vuodessa. Kun lautaselle kokoaa uunijuureksia, siivuja appelsiinistä ja muutaman karpalon, niin pitäisi olla kaikki tarpeellinen, vai?

2 kommenttia:

Hanneles bokparadis kirjoitti...

namia kun löytää hyvän maksan

Harakka kirjoitti...

Voi nam, kun varmasti onkin hyvää!
Ja kiva, nyt sain uuden reseptin, mulla ei tuu tilliä ja se varmaankin tekeekin hyvän maun kastikkeeseen!
Mä olen vähän samantapaista tehnyt, mutta teen sen possunmaksasta ja laitan paaaaaljon porkkanaa joukkoon myös.