Lasten ollessa pieniä, tuli tehtyä useinkin näitä köyhän ritareita. Ne oli ihan unohtuneet jo minulta kokonaan. Eräänä päivänä satuin katsomaan tv:stä Nigelin ruokajuttua. Siinä hän teki oman versionsa siitä, hienostuneemman kuin meikäläisen ritarit olivat konsanaan koskaan olleet. Itselläni pulla ei nykyisin majaile, saati sitten että olisi kuivamassakaan, joten kokeilin paahtoleivästä, sekin oli kokojyvää.
Nigella teki leipiin pyöreää muotoakin muotilla, nämä tein ihan vanhanaikaisella tyylillä.
Ohje ritareille:
1-2 viipaletta, per syöjä
1 muna
1½ dl maitoa
vaniljasokeria
3 rkl vehnäjauhoja
paistoa varten juoksevaa margariinia (tai voita)
päälle:hilloa, hunajaa( Nigelin perheessä lapset laittaa ketsuppia? )
1
Vatkaa vadilla muna, lisää maito. Toiselle vadille vehnäjauho kuorrutusta varten. minä en kyllä ennen laittanut vehnäjauhoja. Tää oli uutta minulle.
2
Laita viipale muna-maitoa imaisemaan hetki kummaltakin puolen ja kieritä sitten vehnäjauhoissa.
Ripottele ennen paistoa vaniljasokeria mukaan antamaan hyvää makua ja tuoksua.Paista kullanruskeaksi molemminpuolin.
Lisukkeena hilloa tai hunajaa. Se ketsuppi...hm..jättäisin silloin vaniljasokerin ohjeesta pois?
4 kommenttia:
Nami.
Ketsuppi ja vaniljasokeri kuulostaa vähä..
Hannele: Joo niin, mutta vaikka jättäis vaniljasokerin pois, niin ketsuppi tässä yhteydessä kuulostaa..erikoiselle :-0 Mutta mistäs sen tämän nuorison arvaa?
Ai että kun näistä tulee lapsuus mielöeen, äiti aina näitä teki ja olikin hyviä, nam!!
Mutta niista ketsupeista ja yhdistelmistä, niistä ei kukaan tiiä , mistä kukin tykkää, ja mitä kukin voi yhdistellä ja silti olla vielä hyvääkin!
Ite nuorena söin jogurtin keitetyllä kananmunalla, eli pudotin kananmunan jogurttiin ja sieltä lusikalla otin kanamunaa ja jogurttia yhtäaikaa ja oli hyvää!
Nää maistuu aina! :)
Lähetä kommentti