Kohta juhlitaan valmistujaisia ja ylioppilaita.Unohtamatta kaikkia merkkipäiviään viettäviäkään.
On aika miettiä, menuuta. Mitä tarjotaan? Kevyttä tietenkin, että jaksaa maistella kaikkia herkkuja!
Annan tässä yhden vaihtoehdon.
Ohje on 4-6 hengelle.
450 gr keitettyä kinkkua palana
6 liivatelehteä
purkki kirkasta lihalientä (n.300g)
nippu tilliä
nippu ruohosipulia
1-2 rkl tomaattisosetta
1 rkl mietoa sinappia
1½ dl kuohukermaa
( kuivaa vermuttia, sherryä
tai vähän konjakkia)
1
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Leikkaa kinkku sokeripalan kokoisiksi paloiksi.
Hienonna monitoimikoneen hienonnusterällä melkein soseeksi.
Lisää lihaliemi, tilli ja ruohosipuli, ( kevätsipulikin käy)
Hienonna hetki.
2
Vaahdota kerma. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kattilassa miedolla lämmöllä.
Sekoita liivatelehdet kinkkusoseeseen ja lisää myös sinappi, tomaattisose ja sherry.
Sekoita. Lisää kermavaahto ja sekoita taas, mutta varovasti.
3
Kaada taikina vedellä huuhdeltuun vuokaan ja pane jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.
Irrota mureke vuoan reunoilta terävällä veitsellä ja kumoa tarjoiluvadille.
Koristele kurkkuviipaleilla.
Sopii esim: keitettyjen perunoiden jaesim. herneiden tai papujen kanssa.

1 kommentti:
Tuopa jännää.
Lähetä kommentti