tiistai 31. maaliskuuta 2009

PUOLUKKAMÄMMI

Kun ennen elettiin..askareet soljui lomittain kuin itsestään.
 Kotityöt ja ulkotyöt vuorotellen. Joku ehkä oli ekspertti jossain
 ja hän pääsääntöisesti huseerasi siellä, omalla reviirillään.
 Tuvassa riitti tekemistä kaikille osaajille.
 Yksi neuloi, yksi teki nahasta kenkiä, 
yksi hääräsi höyläpenkin äärellä puutöitä tehden.
 Sillointällöin taloon poikkesi "läkkiseppä" joka
 paikkasi vuotavat kahvipannut ja kattilat. Veitset teroitti  teräviksi...

Pääsiäisen aikaan oli erityisen kivaa. Valkoinen hanki kantoi ja silloin kiireesti pajunkissoja hakemaan. Se oli minun tehtävä. Tuvassa oli leivottu leipää ja uunin jälkilämpöön laitettiin puolukkamämmiä. Löysin ohjeen ja tätä voisi kokeilla ainakin ne onnelliset joilla on vielä puu-uuni.
Näin valmistuu puolukkamämmi:

2  l  vettä
4  dl  puolukkasurvosta
5  dl  ruisjauhoja
 ( sokeria)
( hiukan suolaa)

Aamulla pantiin hellanperälle rautapataan hiukan kuumaa vettä ja vähän ruisjauhoja. Pikkuhiljaa lisättiin vettä ja jauhoja,(senverran kuin aikoo mämmiä tehdä).
Lisätään puolukat ja pata pantiin uuniin hautumaan. Lisää hiukan suolaa ensin uuniinlaittoa.
Haudutusajasta ei minulla ole käsitystä, mutta eiköhän se 2-3 tuntia viene...
Syötiin heti uunista suoraan ruokapöytään laitettua maidon ja sokerihunnun kera.

Oli hyvää.

3 kommenttia:

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Jes!
Tätä ohojetta oon ehtiny. No ny tärppäs.Kokeiluun menee.

Harakka kirjoitti...

No, ei tämä olisikaan mitään vaikeeta. Luulin että mämmin teko olisi paljon monimutkaisempaa.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

En ole kuullut, enkä maistanut.