Iltapäivällä jaksoi jo pyöriä hellankin ääressä. Ajattelin tehdä jotain helppoa. Vaan erehdyin.
Tässä ruuanteossa tarvitsi kattiloita... kun meinasin päästä vaikkapa vain yhdellä. Siis erehdyin.
Arvioikaa itse.
Marjon Vihkala.
1 dl pitkää riisiä
3-4 dl vettä
1 tl basilikaa
½ tl paprikajauhetta
2 tl sitruunamehua
½ dl ketsuppia
1 pkt kalapuikkoja
Paistamiseen
2 rkl öljyä
1 ps herne-maissi-paprikaa, ( pakastepussi )
Vaalea kastike
5 dl vettä
½ dl vehnäjauhoja
½ kasvisliemikuutio
1 tl sipulijauhetta
½ tl sitruunapippuria
100 g juustoraastetta
Pinnalle
Juustoraastetta.
1
Keitä riisi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Sekoita mausteet, sitruunamehu ja ketsuppi
joukkoon. Paista kalapuikot. Levitä riisi, paprika-herne- voideltuun vuokaan. Asettele kalapuikot päälle.
2
Mittaa kastikeaineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Hauduta 5 minuuttia.
Kaada kastike uunivuokaan muiden aineiden päälle. Ripottele juustoraaste päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Ruokapöytään tarvitsin vain hölskykurkkuja sekä vissyä, sekin itsetehtyä.
Palataan!
Maireanna
1 kommentti:
Onneksi teillä on kuumuutta vain harvakseen, muuten olisi vaikeaa. Siitä syystä inhoan täällä kesää, ja vasta joskus marraskuussa alkaa olla viileämpää. Kalavuoka kuulostaa herkulliselta. Mukavaa viikkoa Maire.
Lähetä kommentti