sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulu tulee!


Niinpä. Aika vilistää vinhaa vauhtia.  Tänää oli 1 Adventtisunnuntai. Hoosianna kajahti kirkoissa, aina se on yhtä sykähdyttävä! Se virittää joulunajan tuloon, pientä järjestelyä minulla, ei mitään siivousta, sillä olen vihdoin alistunut siihen että palkattu siivouskaksikko tekee oikean siivouksen.
Kun ei minulta enää onnistu niin ei onnistu! Keräilen vaan pikkukrääsää pois tieltä että on helpompi tyttöjen tehdä. Sitten onkin mukavaa laitella vähän koristeita. suutarin joulukuusikin saa jouluiset koristeet ja korut menee laatikkoon.


Karuhan se on tuo kuusi, mutta koristeet saatuaan kilpailee desingkuusesta täysin...

Nämä pallot ovat myös vielä kaapissa odottamassa vuoroaan. Minuun iski pallokuume, ostin joka joulu yhden pallon. Nyt mielestäni kiintiö on täysi. Hyvä kun nämä sopii kattokruunuun riippumaan.


Nämä tonttuset ovat jossain laatikon pohjalla. Tässäkin hyvä idea jollekkin askartelijalle, kiven päälle liimata omatekemät tontut?
¤
Syy miksi en ole tänne ilmestynyt, on varmaankin se, että silmäni väsyvät helposti. En jaksa istua koneen ääressä kauaa..  Kone on kyllä auki tuntikausia, mahdollisuus olisi istahtaa ja kirjoittaa, mutta alkaneeko 10 vuotta blogin kirjoittamista vähitellen olla lopuillaan? En poista blogia, jätän oven auki inspiraatiolle, jospa sitä jaksaisi vielä?

Tonttu Tomeran myötä toivotan lukijoilleni Hyvää Joulun odotusta!
¤
¤ ¤
¤
Maireanna

1 kommentti:

Jael kirjoitti...

Kaunista 1. adventin iltaa, ja joulun odotusta sinulle:)