sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Blogin kehitys 10 vuodessa

 Toisten kirjoittamissa blogeissa pohditaan tällähetkellä  aika monessa, miten blogit ovat muuttuneet vuosien varrella. Muutospaine näkyy. Totta. Kun itse aloitin blogien kirjoittamisen 10 vuotta sitten ( taitaa tulla peräti tässä kuussa kymppi täyteen).. Silloin se oli iloista päiväkirjaa, ja kirja oikeasti, näki jäljen painettuna heti . Sitä se oli ensimmäiset 5 vuotta. Yllätyksellisyyttä lisäsi vielä se, että joku oli lukenutkin päivitykseni, jopa kommentoi! Silloin kokkailin innostuneena melkein päivittäin, se piti kuvata heti, käsitellä, kirjoittaa, esilukea ym, ym.. Oppi siinä sivussa kaikkea tuota. Minä, joka en ole edes koulutettu kaikkeen tuohon? Oli vain innostus.

Aika hyvin olen saanut säilytettyä blogin ulkoasun kotikutoisena koko ajan, olen saanut olla vain turvallisen Bloggerin siiven alla, ei ole kosijoita eri kaupallisten sovelluksien saralta tullut. Hyvä niin.
Se sitoisi pitäytymään ylläpitäjän muotteihin, ja olen saanut kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu. Lukuinto on lukijoilla laantunut, mutta ei se minua haittaa. Itselleni iloksi kirjoitan edelleen..


 Tottakai pieniä muutoksia matkan varrella tapahtuu, se on ajankulku jolloin mielikin voi muuttua,
mutta kotikutoinen blogini tulee edelleen olemaan. Sliipatussa valkoisen kelmeässä kodissa en viihdy. Vähän valkoista, värikästä normi kotia asustan. Kaunis on tietenkin silmän ilo, sopivasti.
Boheemikin koen hiukan olevani, siksi ei kotikuvia kovin usein täällä näy.
Näitä mietin tänään sunnuntaina. Nähdään pian!

Maireanna

3 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Minullakin oli blogin syntymäpäivä 28.03. En osaa sanoa onko muuttunut paljoakaan. Alussa osallistuin kaikenlaisiin yhteisiin projekteihin, oli sukkasatoa, värikollaasia ja monenlaisia haasteita. Nyt teen vain oman aikatauluni mukaan, välillä pitkiäkin aikoja blogi lomalla.

Onnea blogisi vuosipäivän johdosta.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea 10-vuotiaalle. Täällä on ollut kiva piipahtaa.

Unknown kirjoitti...

Onnea 10-vuotiaalle!