tiistai 22. tammikuuta 2013

Mummon kalapata

Aivan ihana talvisää. Pakkasasteita -5, joten oli oikein nautinnollista olla sauvakävelyllä. Talitinttien viserryksiä kuulin sielläsun täällä ja äänessä  oli jo kevätsävel. Kyllä se kevät sieltä tulee, mutta vielä on monta lumimyräkkää ennen sitä luvassa.

Kotiin tultua maistui kahvi todella hyvälle.  Kun olin käynyt aiemmin jo  kirjastossa niin pöydällä on nyt  odottamassa neljä kirjaa lukijaa.  Olen pitänyt pienen tauon, sillä pimeänä aikana en hirveän paljon lue. Silmät väsyy. Avasin ensimmäisen kirjan pitkästä aikaa..

Kaupasta tultuani iltapäivällä  aloin tehdä ruokaa.  Tein ensin edellisen postaukseni:  Rahkalevitteen. Laitoin kaksi valkosipulin kynttä, ohjeessahan oli yksi. Flunssaisena aikana ei valkosipulia kannata säästää..

Sitten tein Parsakaali-Pinaatti- Inkiväärikeiton. Sävelsin sitä itse ja maistelin,  lisäsin vähän hunajaa ja vielä lisää mustapippuria. Rasvatonta maitoa vähän nesteeksi.

Keitosta tuli  todella hyvää. ja kun vielä väitetään että tekee  hyvää ruuansulatukselle niin mikäs siinä! No on ainakin terveellinen.


Mutta se tämän postauksen ohje:
Mummon kalapata

500 gr erilaisia kaloja

Marinadiliemi:
1 dl öljyä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
1/4 tl valkopippuria
2 rkl tomaattisosetta
4 rkl etikkaa
sipulirenkaita

1
Perkaa   kalat ja  leikkaa lyhyisiin pätkiin,  (Ota  isommat ruodot pois)
Lado  kalapätkät uunivuokaan.
2
Sekoita liemi ja kaada se kalojen päälle.
Sekoita.
Levitä päällimmäiseksi sipulirenkaita.
paista uunissa 200 asteessa noin tunti.
Peitä vuoka kannella ja anna hautua 150 asteessa vielä 4 tuntia.
¤
Tämä on siis sellainen ruoka jonka voi unohtaa uuniin huoletta kun tekee muita töitä.
Tuoksu kyllä pysäyttää että on pian ruoka-aika.
Tähän kun keittä perunat niin oikeastaan ei muuta tarvitsekkaan?

Hyvää ruokahalua
toivottaa
Maireanna

2 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Mielenkiintoinen ohje, enpä olekaan koskaan maistanut kalapataa. Tätä taidan kokeilla, kiitos reseptistä :)

Maireanna kirjoitti...

Merja K:lle
Ja tämä ohje on wanha, perinteitä monelta sukupolvelta. Ole hyvä ja nauti..

Tuorein postaukseni

FLUNSSAAA...

Ruska on mennyt ruosteeseen, ainakin täälläpäin. Tarkoittaa että sade on syönyt värejä ja tuuli pudotellut jo lehtiä maahankin.  Talven tulo...