keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Suklaamunista.. Mutakakkuun

 Pääsiäinen ohitettiin  koleassa säässä, siis ei erityisen keväisissä merkeissä. Oikeastaan oli vain pitkäksi venynyt viikonloppu joka kulutettiin laiskotellen ja välillä syöden. Maltillisesti, tottakai. paitsi mämmiä ehkä pikkuriikkisen liikaa.. Sitä kun saa vain kerran vuodessa niin..
 Ylensyöntiä ei siis harrastettu ja suklaamunat sai olla aika rauhassa...
 Pajunkissoilla oli ihailija, mutta huomattiin aika pian että nuo höyhenet oli se mielenkiinnon kohde oikeesti. Sai siinä maljakko seisoa topakasti että pysyi pystyssä, ja ylöshän se piti pelastaa loppujenlopuksi. Ja suojata kanaverkolla. Sitten vasta oli vaara ohi ilman valvontaa..
Kuin aasinsiltana mämmille, sopiikin hyvin tälle postaukselle HELPPO MUTAKAKKU! Olisiko tämä mämmin sisko? Nam!  Tarpeita ei mene paljon, joten nimensä veroinenkin. Ei paljon tarvita, vain:

200 gr sulatettua voita
2 munaa
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaakaojauhetta
2 rkl vaniljasokeria

1
Sekoittele kevyesti kaikki aineet keskenään kulhossa.
Voitele ja korppujauhota vuoka.
Kumoa taikina vuokaan ja paista
200 asteessa noin 20 minuuttia.
2
Kakun pitää jäädä keskeltä raa`aksi!
3
Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.
 Makeaa kahvipöytään, helposti.
¤
P.S:
Kakun voi tehdä myös gluteenittomaksi  korvaamalla vehnäjauhot
vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella!

4 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Nami!

Harakka kirjoitti...

Niin se Pääsiäinen meni yhtä äkkiä, kuin tulikin.
Ja syötyä tuli ja pikkasen liikaakiin, hi!
Killimaaria katselee herkeämättä oksan höyheniä, mahtaako mielessään olla ottamassa lintuja kiinni, niin että sulat vaan lentelevät, hi!
Mutakakku on hyvää, tyttö sitä on tehnyt, pitäisi kokeilla kyllä itsekkin.
Ja se on helppo tehdäkkin!

Iida kirjoitti...

Näyttääpäs hyvältä ! :)

http://fashion-for-passion-iida.blogspot.com/

Tupu kirjoitti...

AI, ai onpas herkullista.