sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

AURINKOA ILMASSA ja KEITOSSA..

 Mikä sunnuntaipäivä! Heräsin keväiseen säähän.  Lehteä lukiessa keittelin kaurapuuron ja mehukeitolla höystettynä se hävisi lautaselta aika pian. Ja sitten?  Aurinko houkutti ulos sauvakävelylle - jo kahdeksan jälkeen.. Talo oli hiljainen, kaikki nukkuivat  vielä. Kameralla varustettuna kiertelin asuinalueeni, tein lenkin ison kaavan mukaan, etsiskellen kuva-aiheita. Ei niitä oikein nyt vielä löydy. Pajunkissat ovat niin pieniä vielä, isommat hangen takana kauempana. Ei sinne pääse tällainen huono jalkainen.. Koivunoksat houkuttaisi, mutta ei uskalla poimia, pitäisi mennä syvemmälle metsään jossa ne on piilossa katseilta. Lenkin tehtyäni palasin posket punaisina kotiin ja sitten katse kääntyi jääkaapin suuntaan...
 Mitähän ruokaa tänään tekisin?  Ei ollut vaikeaa päättää. Porkkananippu esille ja kattila hellalle. Kuorin porkkanat, paloittelin ja kiehuvaan veteen kypsymään. Sitten soseeksi, kanaliemikuutioita 2 kpl veden kera sekaan, sitten pippuria hiven. Suolaa ei tarvinnut laittaa, sitä oli kanaliemikuutiossa ihan riittävästi. Kun ei ollut kermaa, niin laitoin vähän kevytmaitoa. Tällä se oli tälläkertaa valmis. Ihan hyvää tuli, ilman kermaakin. Höysteet ruisleipäviipaleista, päällä kurkkua. Juomaksi raikasta vettä. Jälkkäriksi mandariini.
Kyllä nyt kelpaa viettää sunnuntai-iltapäivää ja lukea pino lehtiä nautiskellen uutisista.
¤
Mukavaa sunnuntai-iltapäivää
 ja alkavaa viikkoa Sinulle toivottaa
 ANNA

6 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Harakka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Tupu kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Maireanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Maireanna kirjoitti...

Sorry, vahinko!