lauantai 27. marraskuuta 2010

LEIPÄÄ..

Posted by Picasa
Ulkona paukkuu pakkanen. Tulee olo, että tänään on leivontapäivä ihan oikeasti.
Tarpeetkin olin eilen jo nostanut työpöydälle lämpenemään, joten puuttui vain essua eteen ja leivintiinu esille!
Juuri oli jo illalla laitettu tekeytymään ja sitten ei kuin vain hommiin.
Tässä tulos! Ja mitkä tuoksut leviää huoneisiin... Tästä lähdettiin:
Juuri:
2 dl kylmää vettä
3 dl ruisjauhoja
50 g hiivaa

1
Sekoita ainekset hapanleipätaikinaksi joka saa seistä yön yli liinalla peitettynä huoneenlämmössä.

1 l kädenlämpöistä vettä
½-1  rkl suolaa
2 dl vehnänleseitä
2 dl vehnänalkioita
1½-1 1/4 dl ruissihtijauhoja

2
Sekoita vesi juureen ja lisää jauhot ja loput aineet taikinaan. Alusta napakasti.
 Kysyy reipasta otetta.Vaivaa kunnes taikina napsaa ja irtoaa kulhon reunoista. Tästä entisajan kunnon leipurit olivat erityisen ylpeitä. Leivästä tuli tiivistä ja pinta sai kiiltävän pinnan.
 Vaivaamisen jälkeen tehtiin veitsellä ristiviilto taikinapallon pintaan. Siunattiin leipä.
 Sitten liina päälle ja kohoamaan ainakin ½ tunniksi.
3
Pyörittele kaksi" nännileipää". Sehän tulee siten että pyörittää taikinapalloa niin, että paino on reunoilla. keskelle tulee korkeampi kohta, nänni! Helppoa!
Peitä taas leivät liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.
4
 Säädä uuni 175 asteeseen.Paista leipiä 20-30 minuuttia ja voitele pinta vedellä paistamisen jälkeen.
Taas liinan alle. Houkutteleva tuoksu takaa kehuja kokille taatusti!

3 kommenttia:

♥ Hannele på Hisingen kirjoitti...

Pakkasella on mainiota paistaa lämmintä leipää.

Sisko kirjoitti...

Herkulliselta näyttää! Kiitti ohjeesta, täytyy kohta kokeilla. Talvella on mukava leipoa kun tulee hyvvät tuoksut. Hyvää adventtia! Kiitos vierailusstasi :)

Una ♥ kirjoitti...

Leivän tuoksu on mitä ihanin tuoksu... =)

Tuorein postaukseni

FLUNSSAAA...

Ruska on mennyt ruosteeseen, ainakin täälläpäin. Tarkoittaa että sade on syönyt värejä ja tuuli pudotellut jo lehtiä maahankin.  Talven tulo...