tiistai 18. elokuuta 2009

KAKSI KASTIKEOHJETTA KESÄN RUOKIIN.

HELPPO HAPANIMELÄKASTIKE PAISTETULLE KALALLE.

Tarvitaan kastikkeen pohjaksi purkki ananasta omassa mehussaan, joita löytyy varmaan jokaisesen komerosta? Loppuja tarvikkeita tarkistele ohjeesta ja ne tulee tässä:

3 dl ananasmehua säilyketölkistä+ vettä
½ dl chiliketsuppia
½ dl ruokokidesokeria
2-3 rkl valkoviinietikkaa
1-2 rkl soijaa
½ kanaliemikuutiosta
2 tl perunajauhoja+ tilkka vettä
ananaspaloja
1

Mittaa vedellä laimennettu ananastölkin liemi kattilaan. Lisää muut aineet, paitsi perunajauho ja vesi. Keittele kastiketta hiljalleen noin 10 minuuttia.
2
Sekoita nyt perunajauhot vesitilkkaan, ja suurusta kastike.( Nosta kattila ensin levyltä ettei pala pohjaan) Anna kastikkeen hymyillä miedolla jälkilämmöllä. Lisää sekaan ananaspalat.
Voi tarjota joko kuumana tai haaleana.


HERNEENVERSOKASTIKE

Tämä ohje sopii myös kalalle, mutta erikoisen hyvää se on kasvispihvien kanssa sekä uunissa paahdettujen kasvisten kanssa.

1 pussi pakasteherneitä
1 rasia herneen versoja
½ dl kasvislientä
½ dl valkoviiniä
1 dl rasvatonta maitoa
suolaa
pippuria
tilliä

1
Kuumenna viini ja kasvisliemi kattilassa. Lisää herneet ja versot. Keitä hiljalleen noin 5 minuuttia.
Soseuta kastike sauvasekoittimella. Lisää kuuma maito, mausta ja vaahdota kastike sekoittimella kuohkeaksi. Lisää tilli.

2 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Oli hyviä kastikkeita, pitää kokeilla.

Yaelian kirjoitti...

Molemmat kuulostavatkin hyviltä kastikkeilta.

Tuorein postaukseni

Torstai toivoako täysi?

Tänään aion tehdä paljon töitä. Aikomus... Iltapäivällä sen näkee miten kävi? Ajattelin lähteä kaupungille, Eurokankaassa on vielä lauanta...