TAPANINPÄIVÄAJELULLA v 1949

 

Herätessä huomasin että ikkunat olivat jäässä! Jäiset tähdet olivat sirottuneet koko ikkunaruudulle kauniisti. Pakkanen oli yöllä laskenut mittarissa liki lähelle 20 astetta.
Mutta ei se haitannut yhtään, vaikka tänään oli luvassa pitkä rekiretki kirkonkylään.
Ensin mennään kirkkoon, ja sieltä tädin luo kirkkokahville.

Riisipuuron syötyä aloimme pukea lämmintä ylle. Villasukat, ne olivat pitkät ja ne kiinnitettiin napilla liiveihin.
Pistelivät. En tykännyt niistä yhtään.
Kylän ompelija oli ommellut minulle oikean hiihtopuvun villakankaasta. Se oli hieno, ja olin ylpeä siitä.Ruudullista kangasta. Lakkia en muista, mutta lämmin sekin oli ja kenkinä hiihtomonot.
Veikko oli valjastanut Virkun reen eteen ja reessä oli paljon olkia. Niiden päälle oli sitten levitetty hirventalja.

Lähdettiin liikkeelle. Aisakello kilisi nukuttavasti ja kohta olin jo unessa siinä äidin vieressä lämpimässä.

Myöhemmin herätessäni metsätaipaleella, tähtitaivas kimmelsi. Tummat puut olivat kuin jähmettyneitä ihmisiä ja lumi hohti.

Alkoi mielikuvitus laukata. Tuli mieleen vaikka mitä jännittävää. mutta ei pelottanut. Miksikäs olisi, kun turva oli mukana aikuisten hahmossa.

Taivas alkoi vaaleta ja tultiin järven jäälle.Se oli jo aika lähellä kirkonkylää.Jäällä yleensä ilmestyi muitakin kirkkoon menijöitä hevosella ja se tiesi aina pientä kilpa-ajoa. Se olikin hauskaa. Virkistyi ja innokkaana yllytin Veikkoa ja Virkkua, kiri, kiri..
Kirkonkylän valot alkoi häämöttää, saavuttiin perille.

Kirkossa oli ihanaa,silmät häikäistyi kristallikruunujen loisteesta. Niitä lapsensilmät tapitti ihmeissään ja ihaillen. Se oli kohokohta koko matkasta.
Toinen kohokohta tuli kirkon jälkeen kun menimme kahville Tädin luo. Se oli kaapinpäällä seisova iso nukke,jota sai vain ihailla mutta ei koskea. Sillä oli ihana, kreppipaperista tehty puku ja kasvot posliinia. Sain nuken itselleni joskus myöhemmin kun oli kasvanut isommaksi.

Pätkiä kohokohdista, mutta niitä taisi olla koko lapsuudenaika täynnä.