lauantai 17. syyskuuta 2016

Pikakäynti keittiössä, syntyi Nopea soodaleipä!

Syksyiset päivät vilistävät ohitse niin nopeaa vauhtia että en meinaa mukana pysyä! On ollut kaikenlaista joka on vienyt huomioni toisaalle. Hankin uudet silmälasit... ja olipa tarpeen. Nyt kun vertaan niin on suuri ero näkemisessä. Aukeni maailma kummasti. Niinpä kun peiliin katsoo niin ihan säikähtää sitä uurteiden syvyyttä naamalla? On taas vanhettu silmin nähden..

Sitten syksyn kohokohta, lomaviikko Naantalin Spassa. Virkisti vanhaakin, vaikka en paljonkaan jaksanut olla menossa. Riitti poreissa lilluminen.

Kotiuduin taas tänne pimeään phjoiseen, viileään sellaiseen, ja keittiössäkin viihtyy paremmin.. lämmön lähteellä. Flunssa hiukan kokeili, mutta taisin päästä vähemmällä kuitenkin.

Tässä yhtenä aamuna viitsin selailla leikkeitäni ja silmiin sattui ohje nopeista leivistä. Ei kun kokeilemaan, hiukan muunnellen, tottakai.

Tällaisia niistä tuli.
Hyviä, tottakai itsetehty on hyvää.
Jos alkoi kiinnostaa, niin ohje tulee tässä:

Nopeat soodaleivät

4½ dl vehnäjauhoja
1 dl graham  (tai hiivaleipäjauhoja )
1 tl kuminaa ( tahi ei )
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 muna
2 dl piimää
½ dl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna, piimä ja rasva, sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikina jauhotuilla käsillä pyöreiksi reissumies kokoisiksi leiviksi leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Pistelin haarukalla leipiin huokumisreikiä :-)
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai ( kunnes näyttävät kypsiltä pohjastakin )
¤


Viikonlopuksi taidan tehdä maksapihvit?
(Nämä on kyllä viimevuotisia  kuvia)

Hyvää viikonloppua Sinulle toivottaa

Maireanna






3 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Varmasti hyviä soodaleipiä, pitäisiköhän kokeilla?
Toivottelen myös sulle hyvää syksyistä viikonloppua!

rimasa kirjoitti...

Tosi herkullisen näköisiä nuo sooda leipäset!

Maireanna kirjoitti...

Harakka: Moi vaan! Onko sivusi muuttuneet sillä en näe mitä blogeja seuraat? Olen ollut aika laiska bloggailemaan mutta nyt tuntuisi sille, että olisin etsimässä uusiakin lukukohteita..( Kiitos tuoreiden silmälasien) Unakin on hävinnyt, eikai hän ole lopettanut kirjoittamista ;-(