sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kesäunelmia ja kalakeittoa..

 Syksyn merkit ovat nähtävissä jo kaikkialla. Lämpötila säässä muuttunut oikukkaammaksi, viileät aamut, sadetta tulee melkeimpä päivittäin. Kukat alkavat kuihtua ja myöhäiskukkijat avata nuppujaan. Lintujen kesäiset äänet ovat harventuneet. Ollaan auttamattomasti menossa syksyä kohti. Viimeinen niitti taitaa olla koulujen alkaminen, silloin viimeistään on pakko myöntää että kesä on päättynyt.

 Kesä oli kuitenkin helteineen ihana, sai kuvitella olevansa Kreetalla, vaikka istuikin torikahvilassa.. Sai kuvitella sen lämmön ja tuoksutkin, kunhan ei avannut silmiään..paitsi kun tuttu kommentoi että väsyttääkö?  Ja minä kun olin Kreetan rantakahvilassa olevinani.. :-) Silloin se illuusia karkasi..ja annoin mennä, eihän se totta ollutkaan. Saihan sitä unelmoida?

 Mutta olihan minulla asiaakin oikeesti.  Helteisillä säillä en luottanut tuoreen kalan tuoreuteen parin erehdyksen jälkeen, vaan ostin viimeksi kalan pakastealtaasta. Teki NIIN hirveästi mieli kalakeittoa pitkästä aikaa.. Ja kun halusin mennä oikotietä kattilalle, niin tein kuten PIRKKA tekee kalakeiton..
1
Pussukka neuvoo laittamaan ensin kattilaan 300 gr lohikuutioita jäisinä, 
ja kaatamaan päälle 1 l kylmää vettä.
Minä laitoin vajaan, sillä aioin laittaa ruokakermaa lopuksi lorauksen.
Kuitenkin neuvon, että jos on tottunut laittamaan maitoa, niin suosittelen sitä.
Maku ratkaisee!
2
Vesi sai kuumentua kiehuvaksi ja kuorin välillä pinnalta lohesta irtoavan vaahdon pois.
3
Sitten lisäsin peruna-keittojuurekset ( 750 gr), 
10 kpl kokonaisia valkopippureita ja hiukan karkeaa merisuolaa.
 Etsin kaapista Knorrin kalfondikuution ja tipautin sen keittoon.
4
Lisäsin lopuksi ruokakerman ja melkeinpä..pienen kourallisen tilliä silppuna.
 Tykkään tillistä kuin hullu puurosta!
5
Sitten tämä takaperokeitto sai kiehahtaa 10 minuuttia.  Siinä se. 


En ole tehnyt kalakeittoa näinpäin koskaan ennen, kalat olen lisännyt aina viimeisenä.  Tästä keitosta sanoisin, että jos tätä tekee vaikka lapsille tai vanhuksille, niin kalakuutiot ovat mielestäni liian isoja. Ainakin puolittaisin ne ennen keittämistä. Pienet palat ovat vanhuksienkin helpompi syödä.. Tietysti ne voi paloitella pienemmiksi kypsänä paremmin.

Parvekepuutarhurin  silmäniloja..
¤
Kauniita syyspäiviä,
paljon sieniä,
marjoja..
Säilömisen  iloja!
¤
Maireanna

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kesä oli todellakin lämmin Suomessa;tuskin tarvitsin kylmemmän sään vaatteita joita toin turhaan mukaani,sillä niin lämmintä oli sen kuukauden aikana,jolloin olin Suomessa.Mukavaa elokuuta!

Maireanna kirjoitti...

Jael:
Mukavaa että Suomenlomasi oli lämmin,
kyllä se oli täällä vähän Pohjoisemmassakin. Kesävaatteetkin oli välillä liikaa..suihku virkisti vain hetken. Mutta ei valitettu!
Toivottavasti ensi kesä on yhtä lämmin..