perjantai 19. lokakuuta 2012

Soija-Paprikawokki


On mennyt pitkä aika ihan pelkästään puolivalmisteita syöden! Laiskuus iski näköjään näin lokakuussa? On ollut olevinaan kaikenlaista menoa ja tekemistä.  Kun nälkä on yllättänyt,  niin puolivalmiisiin on niin helppo tukeutua. Varsinkin, kun on ummistanut silmänsä lisäaineilta. Sillä siinä vaiheessa kun niitä tiiraa, alkavat hälytyskellot piristä!  Niinpä.  Nyt en sitten uskalla vaaán päälle nousta.  Silloin ne kellot alkaisivat suorastaan metelöidä..!

¤

Eilen otin vihdoin itseäni niskavilloista  Vaikka oli vieras tulossa päivällä, mutta siitä huolimatta aloin säveltää mustan lieden tangoa.  Kaapissa oli soijasuikaleita. Mietin mitähän tekis.. päätin lähteä kokeilulinjalle.  Huuhtelin soijan ja laitoin sitten ne kulhoon. Katsoin mitä kaapista löytyi  ja nämä löysin:

2 paprikaa ( eri väriä)
1 dl soijasuikaleita
2 omenaa
2 rkl öljyä
2 rkl Sweeth Chili dibbing sausea
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl suolaa

1
Laitoin soijasuikaleet marinoitumaan makeaan chilikastikkeeseen,lisäsin myös öljyn, kanelin, inkiväärin ja suolan.
Suikaleet unohtuikin sitten  moneksi tunniksi marinaadiin kun seurustelin vieraan kanssa. Mutta ei ne olleet ollenkaan siitä pahastuneet, saivat vaan kunnolla maustua. Sitten paistamaan..
2
Paistoin ensin soijasuikaleita hetken ja laitoin sitten ne sivuun lepäämään, kun kypsensin suikaloidut paprikat. Olin lisännyt lopussa myös omenalohkot ja kypsyttelin niitä hetken ennenkuin lisäsin  sekaan myös soijasuikaleet.  Annoin wokin muhia 15 minuuttia. Valmista.
3
Sanoisinpa, että oli niin hyvää, että ei paha, ei paha ollenkaan!  Tähän sopisi mukaan vaikka riisi ja tuoresalaatti.

Olen jostain syystä alkanut karttaa lihaa. Leikkeleet ja makkarat ei maistu. Lihalle on soija loistava korvike. Nuoriso ei sitä kyllä syö, mutta minäpä tykkään. olen kai tottunut jo makuun.
¤

Synkät pilvet purjehtii taivaalla taas.
Sadetta luvassa.


Sytytetään kynttilä 
ja kuunnellaanpa sitten 
 sateen ropinaa..
Terveisin 
ANNA

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! Rakastan soijaa ja nytkin sitä on jääkaapissa kilon paketti.VIime aikoina olen hurahtanut maapähkinäkastikkeessa paistettuun tofuun. Ja tuota sateen ropinaa kuulisin mielelläni,meillä on vaan aurinkoa eikä satanut sitten maaliskuun....Mukavaa viikonloppua!

Harakka kirjoitti...

Varmastikkin tuli hyvää, nam!
Mä tykkään myös soijasta,. laitankin sitä lihan joukkoon silloin tällöin.
Ja vettä on taas tänäänkin vähän tullut koko päivän sellasta tihkua.
Yöllä tuli niin paljon, että nurmikot lilluu vedessä.
Ei ole haravan kanssa sinne pahemmin asiaa, muuten tulee aika kuraista jälkeä.

Maireanna kirjoitti...

Yaelian:
Kun tarkemmin ajattelen, niin punainen liha alkaa jäädä ja valkoinen kelpaa. En tiedä syytä, mutta kana ja soija on useammin paistinpannullani kypsymässä?
Tasan ei käy onnenlahjat: täällä sataa kohta ..ei vanhoja akkoja vaan lumihiutalekeijuja. Lapissa varmaan jo auraavat kohta teitäkin..no ei vaiskaan!
Kauniita säitä sinne, ja mukavaa viikonloppua Sinullekkin!

Harakka:
Usko vaan, hyvää tuli! Taas on jääkaapissa monta paprikaa odottamassa.. Eikä tuo vatta ole olleskaan suuttunut. Jokuhan ei voi syödä paprikaa. Laitan aina hunajaa paistaessa, se madaltaa paprikan kirpeää makua.( N.s.karamellisoituu..)