perjantai 7. syyskuuta 2012

Pehmeää purtavaa..ja vähän murupaistosta.



 
Voi miten aika kuluu nopeasti! Vaikka minulla ei niin kovin kiireitäkään ole, niin  silti aika vain vilahtaa. Onhan näin syksyllä sen omat kiireensä, marjojen säilömistä esimerkiksi. Torilla olen käynyt ahkeraan ja aina ostoskassiin sujahtaa  jotain kasviksia ja  marjoja. Voi kun tätä syksyä olisi pitempi jakso! Syksyllä syntynyt kun olen, niin mielestäni tämä vuodenaika on vuodenajoista parhain..
 Puutarhan sadon tuoksut ovat niitä parhaimpia tuoksuja.
 
Olen ollut purukaluston rempassa ja sen vuoksi olen suosinut keittoja, smoothieita ym helppoa.
Kasvikset olen kypsentänyt tavan vastaisesti miltei ylikypsiksi ja ylikypsät tomaatitkaan eivät ruuissa paljoa tarvitse kuin lämmittää. Hiukan öljyä, pyöräytys myllystä mustapippuria, vähän suolaa. Joskus syön ihan vain tämän, ja kyllä tuo nälkä on lähtenyt.
Eipä silti, nyt on tänä keittoaikana huvennut 3 kiloa  mikä on ihan kiva juttu! Vois vaikka alkaa kilonkaristusta  tässä samalla?
 
 
Elonkerjuujuhlissa bongasin tämän jätti kurpitsan! Tästä varmaan saa paljon hilloa..
 
..puolukan kanssa. Mutta kuka kuljettaa tuon kurpitsan? Tarvitsee varmaan ainakin kaksi miestä kantamaan.. Ja kuoren avaamiseen ainakin metsurin vesurin?
 
Seleenistä ei ainakaan tule vajausta. Sieniä olen laittanut melkein jokapäivä. On välillä pidettävä taukoa kun alkaa jo kyllästymisen merkkejä näkyä, ja siihen ei kyllä tämän herkun kohdalla ole vara.
Talvella sitä kun muistelee vesikielellä kanttarellikastiketta, kanttarellirisottoa, kanttarellikeittoa.
 
Tälläkertaa en laita ihmeempää ruokaohjetta, mutta en kuitenkaan malta olla laittamatta tätä ajankohtaan hyvin sopivaa MURUPAISTOS ohjetta:
 
Tarvitset:
700 gr mustaherukoita
1 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
2 tl raastettua appelsiinin kuorta
 
Taikinaan:
100 gr kylmää voita pieninä kuutioina
31/4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl fariinisokeria
1½ dl kermaa
2 rkl sokeria
 
Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa
1
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita marjat uunivuokaan ( vetoisuus n. 2 l)
Yhdistä sokeri, perunajauhot ja appelsiininkuori. kaada seos marjojen päälle ja sekoita kevyesti.
2
Tee päällys. Mittaa voi, jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri kulhoon. Nypi ainekset käsin sekaisin kunnes seos on murumaista. Lisää maito ja sekoita taikinaksi.
Lusikoi seos uunivuokaan marjojen päälle ja ripottele sokeri lopuksi päällimmäiseksi.
3
Paista noin 30 minuuttia. Jos paistat pienissä kahvikupeissa niin paistoaika kenties lyhenee.
 Paistos on kypsä kun päällys on kauniin ruskea!
4
Jäähdytä ja tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kera!
 
¤
Tänään on ollut hyväpäivä ja siksi olo on kuin olisi jo viikonloppu!
Kun tapaa hyviä, positiivisia ihmisiä, on kuin olisi nuorentunut monta monta vuotta.
Se tuntuu ihanalle!
Paistakoon aurinko Sinunkin päivääsi,
 toivottaa
 ANNA


Ei kommentteja: