Kauniit syyspäivät ovat kypsyttäneet marjat ja niitä onkin saanut pakastaa tai syödä jokapäivä.
Pakastin alkaa olla täysi, mutta kyllä sinne on vielä mahduttava yhtä sun toista.
Lehdet ovat pursunneet terveystietoa mustikoiden vaikutuksista ja tottakai minunkin pitää siihen panostaa. Tällä iällä kun taitaa olla puutosta vitamiineista, ainakin väittävät niin?
Joka tapauksessa, ostan nykyisin enemmän kasviksia ja hedelmiä. Joten piilomainonta puree salaa..
Liha on alkanut jotenkin tympiä, tai ainakin leikkeleet. Kunnon pihvi on kunnon pihvi kermakastikkeella, se ei väisty listaltani, mutta soija rouheena ja suikaleina on alkanut voittaa jauhelihan ja strokganoffin.
Siksi luulen, että pian laitan jonkun ohjeen vaikkapa soijaruuasta, ehkäpä jo huomenna!
Aamuisin olen alkanut taas tehdä kaurapuuroannoksen ja päälle ripottelen pensasmustikoita.
Kahvia mukillinen..tai minulla huonolla kahvinjuojalla, puoli mukillista. Ja tuosta kahvista, tee on alkanut tuntua enempi vatsaystävällisemmälle. Siispä juon nyt useammin teetä ja olo tuntuu paljon paremmalle..
Pieni sopiva aamupalaannos sopii minulle, tällä pääsen mukavasti ilman nälän tunnetta reippaasti puoleen päivään tai ylikin. Eikä laske verensokeri kesken kaiken.
Eilen leivoin sämpylöitä annoksen, mutta tänään pitänee tehdä jo uusia, sillä sämpyläpussukat jakautui sinnetänne viemisiksi, äkkiä ne hupenee.. Kotileipomo kukoistaa taas, kun muutosta on selvitty. Sämpylöissä pitää olla makua, auringonkukansiemeniä tai jotain muuta rapsavaa..Ilmankos ne viedään käsistä, eivät jää vanhenemaan taatusti.
Torille tulee nyt kiire,
nuuskuttamaan kaikkia tuoksuja, kukkia, kasviksia ja marjoja...
Kotiin lähtiessä ostan vielä kanttarelleja ( niitä laitan melkein joka päivä aterialleni).
Pieniä perunoita ostan myös ja aikomus olisi laittaa pitkästä aikaa jouluaatoksi pakkaseen rasiallisen.
Ryöppää 3 minuuttia kattilassa kiehuvassa vedessä,
sitten nopeasti kuuma vesi pois ja kylmää vettä päälle.
Kun perunat ovat jäähtyneet, nosta rasioihin
ja tilliä mukaan valmiiksi makua antamaan.
Pakasta. Jouluaattona saat ihka uudet perunat pöytään!
Muistan että joskus minulla oli jäänyt joku rasia Pääsiäiseksikin.
Niistä puhuttiinkin pitkään :-)
Kokeilkaapa?
Nyt lähden torille...
mukavaa torstaita toivotellen
ANNA
¤
Savoksi sanottua:
Mittee se maha muuta tarvii ku hyvvee ruokoo..?
4 kommenttia:
Ehdin onneksi Suomessa tänä vuonna poimia paljonkin mustikoita ja olivat ne vaan niin ihania!
Yaelian:
On ne nii ihananii..
Kesä oikeastaan alkoi vasta ja kanttarelleja on ruokapöydässä joka päivä :-) Nekin ovat aivan ihania herkkuja.
Tuo perunoiden pakastaminen tuntuu tosi kivalta idealta, taidanpa kokeilla. En ole aikaisemmin jouluna syönyt ns. uusia perunointa.
Annekatariina:
Kokeile :-) Saat varmaan kiitosta.
Uudet perunat jouluna ovat harvinaista herkkua.
Lähetä kommentti