sunnuntai 29. toukokuuta 2011

4 ERILAISTA KASTIKETTA GRILLIRUUILLE


Sateen välissä alkaa savuntuoksu leijailla ikkunasta ja se on selvä merkki,
kohta grillataan.
On kiireesti ryhdyttävä pilkkomaan kasviksia.
Minulta löytyy melkein aina paprikoita, sipulia,
 nyt myös se outo tuntematon, munakoiso ja kesäkurpitsaa..
Harvenevassa määrin makkaroita.
On tuo infotulva varmaan vaikuttanut.
 Lisäksi tiiraan lihaprosenttia nyt aina
jos makkaraa aion ottaa.

Linnut pitää taustamusiikista huolen kun asettelen kasvikset ritilälle.
Tujaus hunajaa, sitä paprikat kaipaa aina, suolaa vähän,
sitruunapippuria vähän. Sitten annan kypsyä jonkin aikaa kunnes
saavat väriä ja pehmenevät.
¤
Minusta grilliruuat tarvitsee joskus kastikkeenkin.
 Yhdistin tietoni ja tässä tulee peräti neljä erilaista ohjetta:

SINAPPIKASTIKE
2 dl ranskankermaa
2  rkl karkeaa Dijonin sinappia
1 rkl balsamicoa

TOMAATTI-ÖLJYKASTIKE
2 rkl tomaatti-chili-pestomixiä ( Nomu)
5 rkl kuumaa vettä
2 rkl öljyä

CARRYKASTIKE
2 dl kermaviiliä
1½ dl sinappista kurkkurelishiä
1 tl currya

LIMETTI- MAJONEESIKASTIKE
1 dl majoneesia
1 limetin kuori ja mehu
1 dl ranskankermaa

Näillä pääsee jo aika pitkälle.
Makkarat ovat kypsyneet ja kasvikset rauhoittuneet. Lorautan kastiketta päälle.
 Sunnuntairauha pihassa. Kahvi tuoksuu
. Eilen leivottua  marjapiirakkaa on tarjolla kahvin kera.
Tummatkaan pilvet ei latista nautintoa!



1 kommentti:

Harakka kirjoitti...

Nää kastikkeet grillille olikin mielenkiintoisia, pitääkin ottaa ne heti itselle.
Varmastikkin ovat hyviä,kiitos ohjeista!

Tuorein postaukseni

Outo ilmestys taivaalla, sekä kokkailua kotona.

Ihan totta se on. AURINKO !  Eilen vielä loskakeli, alas satanut lumi suli että lirinä kävi. Yöllä yllätti pakkanen ja tänään paistaa aurink...