Ennen oli toisin.
Muistan miten lapsuudessani kavereitten kanssa otettiin vesireki, ( kevytreki) jolla lähdimme mäkeen! Raskashan se oli, hevosvetoinen reki, lasten vetämänä tarvittiin kaikkien voimat että saatiin mäen päälle.. Oli siinä posket punaisena punnerruksesta. Viimein kun reki oli saatu mäen päälle,sullouduimme kaikki kyytiin ja viiuuh! Huivit vain kiitolennossa kovassa vauhdissa sitä mentiin. Pojat istui edessä ja me tytöt takana. Ja oli hauskaa!
Tätä jaksoimme tehdä koko päivän! Haavereita ei tullut koskaan.
Iltapäivällä mentiin kotiini, sillä meiltä aina löytyi ruokaa isommallekkin joukolle. Ja kyllä varsinkin poikiin upposi hernekeittoa paljon. Kun pannaria tuli jälkiruuaksi, niin jo alkoi tuntua sille että nyt ei mahdu enää mitään.
Myöhempinä vuosina samat pojat aikuistuttuaan tulivat mielellään erilaisiin töihin, kuten siihen aikaan oli tapana. Ruokapalkalla.
Omaa herkkua oli rasvarieska, pannari jossa oli sianlihaa mukana. Oikea rasvapommi.
Laskiaispullia tehtiin silloinkin, mutta ne nautittiin keitetyn maidon kanssa.
SAVOKSI SANOTTUA:
Oljhan sitä ennen korree, mutta nyt on vuan kommee, sano mummo kun peiliin vilikas.
Mänisinhä minä, sano Ieva ku monoilla luistelj.
2 kommenttia:
Sulla on ollut myös varmaan kiva lapsuus.
Ja oli ennenvanhaankin hauskaa, vaikka näitä laskettelukeskuksia ei niin ollutkaan.
Lasketeltiin kuitenkin ja terveeet punaiset posket saimme!
Vois olla mielenmkiintoinen makuelämys se rasvarieska!
Hieno kertomus laskiaisesta.
Turkulaisena muistan pahvilaatikot, joitten päällä laskettiin, ei mulla rekeä tainnu koskaan olla.
Laskiaispullan söin tänään keitetyn maidon kanssa, kahvilassa. Pyysin pojalta syvän lautasen ja cappucino-maitoa :)
Lähetä kommentti