lauantai 17. syyskuuta 2011

PANNARI AASIALAISITTAIN


Eilen olin jättänyt tv:n auki aamupäivällä. Touhusin tehdä töitä, sitä sun tätä.
 Välillä huilasin ja jäin tuojottamaan töllöä. Tykkään pitää kanavaa auki Livillä,
 sillä sieltä tulee paljon minulle mielenkiintoisia ohjelmia.Nyt joku kokki touhusi keittiössään tehden jotain pannaria. Minulla alkoi raksuttaa että kun on vielä saunailta, saunakahville vois kokeilla jotain uutta pannaria. Omenoita oli kaapissa ja munia.

Lohkoin omenat, kuoren jätin kun olivat kotimaisia. Laitoin hiukan ruokamargariinia vuoan pohjalle,
ja ladoin omenalohkot vuokaan. Ripottelin kookoshiutaleita ja vaniljasokeria päälle.

 Uuni oli jo 200 asteista, annoin omenien siinä lämmössä pehmetä 15 minuuttia.

Taikinaan laitoin suurinpiirtein näin:
 3 munaa,
 2 dl fariinisokeria,
 2 dl vehnäjauhoja,
 2 tl vaniljasokeria,
 2 dl kookosmaitoa
 1 tl leivinjauhetta.
1
Rikoin munat kulhoon ja vatkasin vain hiukan. Lisäsin fariinisokerin ja vatkasin lisää.
Lisäsin kookosmaidon, ja sekoitin.
 Vehnäjauhoihin lisäsin vaniljasokerin, leivinjauheen,
 ripsuttelin kookoshiutaleita taikinaankin vähän.
Kaadoin taikinan omenien päälle vuokaan ja jatkoin paistamista.
 Piti nostaa lämpöä lisää,kun ei meinannut saada väriä pintaan muuten.
 Pidin uunissa 200-250 asteessa 15 minuuttia+ 15 minuuttia.
¤
Kyllähän tuo oli ihan syötävää, kuten itse sanon: no syöhän tuon ennenkuin selkäänsä ottaa!
Ei ollut liian imelää, siinä kai se vika lienee ollut. Jäätelön kanssa on  varmaan oikein sopiva.
¤
Sää on hiukan pilvinen syksyinen sää. Ajattelin lähteä kaupungille ja erikoisesti toriostoksille.
Saa nähdä, mitä ostoskassiin tulee,..kotimaisia omenoita ainakin!



1 kommentti:

LEO kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.