lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kolmas luku / Ensimmäiset savut..

Päätin siis jäädä tähän täksi kesäksi. Se edellyttää sitä, että ensin soitan välittäjälle, sitten seuraavaksi kauppaan hakemaan siivousaineita ja tuoreempia työvälineitä. Ruokamarket on keskellä kylää, luulenpa että eiköhän sieltä löytyne alkuhätään ainekset nälän taltuttamiseen.

Vasta sitten voin syventyä tämän talorahjuksen elvyttämiseen häiriöttä, luulisin niin.

Vaikka aurinko porotti siniseltä taivaalta kuumasti, näin kauempana vuorten takaa nousevia pilviä, eivätkä ne lupailleet  hyvää. On varauduttava sateeseen. Onneksi olin jo lähtiessäni laittanut takakonttiin kumpparit ja sadetakin. Hyvä minä! Bensakanisterikin oli varalta ja löytyipä vararengaskin, kaiken varalta.

Ajelin kuoppaista kivikkotietä alas kylää kohti.  Pian alkoi tulla taloja, ja lähemmäs kylän keskustaa ajaessani huomasin että talot  olivat lopulta miltei kaikki  toisiinsa kylki kyljessä kiinni, kattonaan kaikilla olkikatot.  Pihoilla näin  häärivän jo ahkerimpia asukkaita  eläimiä ruokkimassa. Kanat kuopivat maata jyviä etsien ja kukkojen  kiekuntaa silloin tällöin kuuluttaen kuka on talonsa  kunkku.

Näin myös lampaita, jotka määkivät hoitajille, että nälkä oli heilläkin. Niinpä myös he  sai siirron vihreämpään nurmirinteen paikkaan  Pian ne alkoivatkin parturoida heinikkoa tyytyväisenä.  
Koko kylä näytti ahkeroivalta, mutta silti siellä ei näyttänyt olevan kiirettä minnekkään. Tämä antoi sellaisen tunteen että kaikki olivat tyytyväisiä elämäänsä. Poissa oli se hektinen elämänmeno josta olin loikannut tähän paratiisipaikkaan, pakosta ei ollut tietoakaan..

Olin pysäköinyt autoni erään kaupan pihaan, eikä siellä ollut kuin pari muuta työautoa ihan selvästi. Lavat olivat mullan ja kivien jäljiltä huonosti raivatut lavat. Täällä ei ollut siis niitä pinkojiakaan, jotka olivat  vetämässä  viivotimella pakollisen siisteyden. Puuttui sisustuslehtien tyhjyyttä ihannoivat pinnat.
Sen tulin huomaamaan kauppaan astuessanikin. Hyllyt pursui täpötäysinä aivan muuta kuin desingtuotteita. Oli säkkejä vierivieressä lattialla ja  hyllyillä, laatikkopinoissa kasviksia, hedelmiä
tavaraa mitä tämä kylä tarvitsi.
Katselin kaikkea kuin pökertyneenä, miten keksisin että mitä minä tarvitsin?

Vaan eipä huolta. Kauppias osoittautui oikeaksi tietotoimistoksi. Neuvoi mitä tulen tarvitsemaan ja mitä pitää olla varmuuden vuoksi. Siinä kauppojen välissä sain tietoiskun kuka oli kukin kylässä. Sain myös kuulla että että postikin toimii kaupan sivuhuoneessa. Kätevää..

Pedroksi itsensä esittelevä kauppias, jo harmaatukkainen hyväntuulisen oloinen mies kertoi jo kyläläisten pohtineenkin että minkähänlainen asukas tuleekaan majataloon. Luulenpa että jo huomenna tietävät kaikki millainen uhkarohkea yksinelävä nainen oli ostanut majatalon. Tietotoimisto pitäisi varmasti tiedon siirrosta  huolen.

Kun kaikki tarvitsemani oli kerätty autoni  lavalle, ajelin kotiin. Kotiin? Tuntui vielä niin oudolle sanoa niin? Taloko on se koti, jonne kesäksi pakenin pakoon kaikkea kiirettä joka ei koskaan tuntunut loppuvan teki vaikka kuinka paljon ja nopeasti?

Nyt makustelen tämän kylän kiirettä ja sovellan sitä omaan kiireeseen, tuleeko katasfrovi jos olisinkin tekemättä joskus mitään?

Mutta pakollisia on täälläkin työt. Ensin puita hellaan ja uuniin. Yritän sytyttää tulta, mutta kauan työttömänä olevat savupiiput jahkailevat aloittaa työnsä. melkein kuulen savupiipun huokailevan, - manjaana, manjaana..jos vaikka huomenna alkaisin vetää savua, sopisiko se?

Availin uuninpellit sitkeästi aivan selälleen ja kohta humina uunissa ja hellassa merkitsi että homma on hoidossa. Hellan rautaiset renkaat alkoivat hehkua kuumuuttaan. Lämpö levisi majatalon tupaan.

Jatkuu....

Maireanna.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Luku 2 / JOS..

Astuessani kuistin kautta sisälle, nenääni tupsahtaa hiukan ummehtunut, pitkään tyhjillään olleen tuvan tuoksu. Niinpä ennenkuin edes katson ympärilleni, riennän kokeilemaan, voiko ikkunoita avata. Hiukan ne panivat vastaan, olivat saaneet puitteet levätä alalautaan nojaten liian pitkään.Natisten ja vastaanhangoitellen ikkuna kuitenkin avautui ja sisälle alkoi virrata aikaisen kevään tuoksuja.

 Seisoessani vielä ikkunan edessä, huomasin pihalla nurmella pientä liikettä ja kas, oravahan se kaula pitkällä ihmetteli että kuka kumma se on tänne majoittunut?
" Älä säikähdä, kyllä meistä kaverukset tulee, usko pois " sanoin sille ja käännähdin sisälle taloonpäin.

Kalustus oli jätetty paikoilleen pakastinta myöten. Tutkin pakastimen kunnon  ensin sen, laitoin virrat päälle, ja muistutin itseäni että tämä on puhdistettava hetikohta.
Nyt katselin tupaa jo hiukan rauhallisemmin kun tärkeimmät mielestäni oli saatu käynnistettyä.
Tupakeittöksi tätä sanoisin, aika suuri kooltaan. Pöydät ja penkit jykevää puuta, kovin kuluneetkin, lienevät siis alkuperäisiä taloon kuuluvia.

 Keittiössä oli jätetty pannut ja kattilat niille tarkoitettuihin koukkuihin, hella näytti kovasti käytetylle. Toimiikohan se vielä? Kaasupulloa ei näkynyt, joten se ostoslistalle jos aion jäädä tänne.

Sen lisäksi tarvitsen tärkeimpiä ruuanvalmistustarvikkeita, siis, jos jään tänne?  Tuo jos jos on vahvana vaihtoehtona vielä, sillä talo ei ole minua vielä ylitsepuhunut riittävästi. Puuhella näyttäisi toimivalle, mutta tietenkin se puskisi ensimmäiset savut sisälle.. Olkoon vielä ja odottakoon.. Uuni näyttää aika suurelle, puita vaatii että riittävä lämpö keräytyisi uunin nieluun että se paistaisi kunnolla.

Kamari tuvan takana näyttäisi sille, että se tulisi olemaan minun neitsytkammioni, mahdollisesti?
Täälläkin leijui ummehtunut tuoksu mutta kun sain ikkunan täältäkin onneksi avattua, syöksähti  sisään aamuraikas tuoksu. Aah! Katselin sitten  ulos ajatellen  että mitkä näkymät näkisinkään aamulla ensin?

 Aivan lähellä ikkunaa kasvoi ihanan vanha suuri puu. Mikä se olisi? Kasvaako mandariinipuu noin suureksi? Kyllä se mandariinipuulle ainakin ensivaikutelmalla vaikutti.. Siitäkö se olikn saanut nimensä? Kun ikkunat ovat avoimet, niin mandariintuoksu on majoittunut tänne..?

Puun takaa näki kiemurtelevalle tielle joka johtaa kylään josta aivan äsken tulin. Tien vartta  myötäili puutarha jossa  näytti kasvavan jo monenlaista, kasvia, kukkia en vielä  kuitenkaan nähnyt. Olihan vielä niin aikainen kevät, kaikki oli vasta heräilemässä tuolla arvoitusten puutarhassa.

Kylästä näkyi vain kattoja, kattoja, muutama punainen väri sentään pilkahteli seinustoista ja savupiipuista kiemurteli savua. Siellä tehtiin jo aamuaskareita. Voi sentään, minun pitää huolehtia myös puista jos aion tänne jäädä? Jos. Taas se jos.

Jatkan taloon tutustumista.
 Narisevat puuportaat vievät yläkertaan yhteisen eteisen kautta. Oikealla oli näköjään vc, vasemmalla vaatekomeroita. Kummassakin kamarissa puiset jykevät sängyt ja pöytä, sekä tuoli paikoillaan odottamassa.. niin, mitä? Olevia, tulevia asujia?

Vanha kiemuroin kaiverrettu lipasto kummassakin kamarissa. Laatikot tyhjinä, nekin odottavina jotain.. Jos!  Huomaan, että kirjainkoko jossille on pienentynyt? Jäänkö siis  tänne..?

Astelen pihalle ja lähden kohti ulkovajaa, mitähän se pitää sisällään? Ovi on todella hankala avata, säppi aivan ruosteessa. Saranatkin, reppanat. Aikani puhistua saan oven sentään auki ja..
vau!

 Puita oli yksi pino nätisti ladottuna,  joten ei mitään hätää, kyllä täällä ensiapu löytyi
Vajan takaosaassa näytti ihan selvästi työtilalta. Lautahyllyiltä löytyi minulle ihan tuntemattomia välineitä, mutta maalausteline oli ainakin tuttu. Pääsisin maalaamaan heti kun saan kaiken kuntoon!

Minä jään tänne! Jihuu.. ei enää mitään jos, vaan jään!

Jatkuu 

Mandariinien majatalo julkaistaan tästälähin aina lauantaisin. Tervetuloa majataloon..

kirjoittajana Maireanna

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tarinan alku majataloon...

Se majatalo nököttää  loivassa rinteessä. Väriltäänkin se on keltainen. Siitäkös se lienee nimensä saanutkin.  Kiemurteleva polku ohjaa  punaisen oven eteen josta taloon vievät  vanhat puiset harmaat portaat ylös kuistille. Haistelen portailla kevään tuoksua. Kyllä! Sieraimiini leijailee hento sitrushedelmän tuoksu? Valkoiset pilvet sinisellä taivaalla purjehtivat hitaasti. Niiden alla syöksähtelee pääskyspari. On pakko istahtaa portaille ja antaa katseen kiertää pääskysten kisailussa. Helppoa, miten helpolta niiden lento näyttääkään. Mutta onko se oikeasti helppoa? Maahan ei ole lupa pysähtyä, muuten jää sinne. Siivet eivät saa riittävästi ilmaa siipien alle? On aina liidettävä ilmassa. Sähkölangoille saa mennä, ja räystään alle saa pesän rakentaa.. Niitä saa tehdä tuo sulavaliitoinen taituri. Viserrys sähkölangoilla on kauneinta musiikkia korvilleni juuri nyt.

Yllättäen huomaan että Aika on hypähtänyt huomaamattani roiman askeleen eteenpäin ja istun siinä edelleen. "Täälläkö häviää kiire ja ajanpuute" " Täälläkö viihdyn tämän kesän Loppuuko sosiaalisen median vahtiminen, vaihtuuko älypuhelin talikkoon"  sen näen tuon oven takaa, ensivaikutelma kertoo paljon.

Jatkuu....

-- -- -- --

Esipuhe
Ylläoleva on alkua Mandariinien majatalolle, jonka olomuodosta en vielä osaa sanoa enempää, sillä se vasta kuoriutuu.. Kuitenkin on sellainen kutina, että tästä tulee erilainen ruokablogi. "Vai olisiko se paremminkin blogbook?" Kirjan kaapuun pukeutunut, fiktioon,sekä lyhyisiin jatkokertomuksiin nojaava kokkauspirskeitä sisältävä blokikirja. En tiedä, saako tämä lukijoita, mutta minä ainakin ahmin ruokapokkareita, enkä raaski niitä laittaa edes kiertoon. Siksi toivon, että en ole ainoa joka tällaisista kirjoista tykkää, jospa tämä uusi kirjamuoto saisi ilmaa siipiensä alle.

Hyvää lukuhetkeä!

Kirjoittaja

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Uusi alku ?


Eilen illalla tuli Ylen Teemalta klo 21.00 - 22.34 oikea herkku, ohjelma minun mieleen. Vaikka väsytti, niin tapitin katsoa hamaan loppuun asti, vaikka normaalisti olen jo jututtamassa NukkuMattia. Ohjelma oli FOODIES - kulinaristien jet setistä. Tyypit matkustavat ympäri maailmaa etsien ravintoloiden makuelämyksiä, vievät sitten kokemuksensa blogeihinsa.
Hyvänen aika! Minä olen kirjoittanut ruokablogia 7 vuotta, tallentanut ohjeita muistiin. Nyt alkoi tuntua sille, että olenko tullut tien päähän ? Alkoi laiskottaa koko ruoanlaitto, itselleen kun ei viitsisi millään kokata. Kunnes illallinen ohjelma minut herätti! Eihän minun itselleni ole pakko tehdä, vaan kokkejahan on kaupunki täynnä..  Pikkiriikkisen olen tietämättäni tuota kahviloiden antimia kuvannutkin, onhan kamera aina ollut  mukana.

Minun matkustusmahdollisuudet ovat tietenkin rajalliset, autoton kun olen ja ikääkin aika rutkasti. Mutta. Eihän se estä minua tekemästä vaikka omasta kaupungissa olevista kahviloista ja ravintoloista omaa tutkielmaani. Eihän?


Niinpä aloitan työstää ohjelmaani, kartoittaa paikkoja ja soitella varauksista. Olen oikeastaan hyvin, hyvin innostunut tästä jutusta. Mitä herkkuja saankaan lautaselle eteeni ?


Tämä taideteos on ihan omaa tekemää:
- broilerinuijia salaattikastikepeitolla, tomaattilohkoilla ja kurkkuviipaleilla.


Tässä kaalissa silmä lepää.
Hienot värit, maku mieto.

Joten, palaan pian, uusin innoin.
Nähdään!

Maireanna

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mitä tekisin tähteeksi jääneelle perunamuusille?


Sitä miettii varmaan moni jos on tehnyt liian suuren annoksen. Mutta eihän se ole ongelma ollenkaan. Tähderuuat käyttää säästäväinen Äiti viisaasti, lisäilee yhtä ja toista... ja simsalabim, uusi ruoka on syntynyt!


Minä olen tehnyt usein seuraavana päivänä perunamuusista velliä. Lisännyt maitoa, ripotellut vähän vehnä- tai ohrajauhoja, maustanut valkopippurijauheella, suolalla ja pienellä voinokareella. Tai sitten tykkään lisätä muusiin pinaattia, tilliä. Silloinkin muusi saa uuden säväyksen. Viimeksi keksin lisätä paahdettua sipulia, raastoin mukaan porkkanaa, lisäsin vielä  munan ja pyörittelin sitten palloiksi. Kuorrutin pallot korppujauhoissa ja paistoin kullanruskeiksi. Painoin lastalla kevyesti vähän litteämmäksi, joten niistä tuli helpommin paistettavia kummaltakin puolen.

Niistä tuli mielestäni todella hyviä.


Täältä olen poiminut muutaman
Guidon mieliruuan itselleni talteen.
Aion pitää joskus illan
Brunetin tapaan.


Joopa. Tässä minun pottuvelli...
No onhan herkku tuokin.. nälkäiselle.


Olen lukemassa tätä kirjaa parhaillaan.
Yllätys yllätys,
ruokaohjeita tässäkin vilahtelee..
kevyen hömpän
ryydittämänä.


Pälvipaikkoja näkyy jo,
oikestaan lumi haihtuu ihan silmissä.
Kevät tulee,
peipposet sen jo kertovat.


Tällaista tarinaa tälläkertaa,
tulen pian takaisin,
hei siihen asti t:
Maireanna



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain aamupäivää..!


Tiedän, että tänään ei saisi tehdä mitään töitä.. Kotikasvatus sanoi että sunnuntaityöt ovat syntiä. Niin mutta kun... pitäisi syödäkkin ja ruoka kun  ei tule minulle vielä sitä itse  laittamatta.
Ravintolaan en raski mennä, olen sen verran nuuka.
Ajattelin tehdä kasvispiirakkaa ja rahkapiirakkaa. Olinkin aikeissa etsiä täältä omista niiden ohjeet, mutta päivitänpä ensin tämän blogin ajantasalle..

Munia keitän myös, niistä saan vaikka..


..tällaisia wanhanajan munapalleroita. Näidenkin ohje löytyy täältä minun ohjeista.

MYÖHEMPI LISÄYS:
Olin kirjannut ohjeen ylös v.2011 kategoriaan PERINNERUUAT ja verestän ohjeen tähän ettei tarvitse plarata sitä tuolta ohjeviidakosta:
MUNAPALLEROT

Kananmunia
voita
mausteeksi suolaa ja valkopippuria.
1
Tässä ohjeessa oli 3 munaa keitetty koviksi.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
( valkuaiset jää  odottamaan muuta myöhempää käyttöä )

2
Survo haarukalla keltuaisia, lisää voita ( tässä ohjeessa oli 1 rkl,
mutta totesin että ainakin minulle se oli liian vähän )
mausta suolalla ja valkopippurilla.
3
Sekoita tasaiseksi ja pyörittele sitten  teelusikanpesän kokoisia palloja.
4
Käytettiin juhlapöydissä
sekä pinaattikeiton silmänä.
¤
¤

Kalaa aion laittaa ehkä iltapäiväksi sitruunakastikkeella ( tavallinen vaalea kastike sitruunalla maustettuna) Mutta ensitöikseni valmistan ne piirakat / kasvis ja - rahkapiirakat.

Pääsiäisaterialtani löytyy tänä vuonna, kuten muinakin vuosina  perunaa, kalaa, salaattia ja mämmiä Näillä mennään.


Huomenna pitänee lähteä Killimaarian luo, sillä kuuluu kaipailevan ja tänne minun luo sitä on turha vähään aikaan kuljettaa. Se nimittäin inhoaa matkustamista ja häviää jo sanoista Anneli ja auto! Osaa yhdistää sanoista  että nyt pitäis lähteä .. ja sehän ei passaa! Sitä saa etsiä pitkään ennenkuin se löytyy eikä herkkukarkitkaan sitä enää huijaa.. Ei niin mikään!

Kun vuori ei tule luo, on minun mentävä vuoren luo.....


Minun pääsiäismunakokoelmani
 on jo kasvanut tästä vähän isommaksi.. sillä tämä on 
parin-kolmen vuoden takainen on tämä kuva.


toivottaa Maireanna