perjantai 28. helmikuuta 2014

Laskiaisena rasvarieskaa..


Tuleva sunnuntai on sitten se ratkiriemukas laskiaissunnuntai, mutta nytpä  taitaa lumi olla aikalailla kortilla. Niin vähiin se on huvennut..
Mutta lumenpuute ei estä makunautintoja, eipä ei..

 Punaiset posket voi saada vaikkapa uimahallissa, ja kotiin palatessa  odottaa  ne  tutut tuoksut,  laskiaispullaa  ja rieskaa!  Pulla on taatusti  tuttu, mutta onko rasvarieska? Tunteneeko edes kaikki aikuisetkaan tätä rasvaista, täyttävää rieskaa? Kaupoissa ainakaan en tätä ole nähnyt?

Siinämielessä onkin  syytä palauttaa tämä  ohje Annan tuvan alkutaipaleelta Savon murteesta suomennettuna kaikille luettavaksi. Tuo Savon murre kun on aivan kuin Kalevalainen teksti, sitä pitää ajatuksella lukea ennenkuin sen ymmärtää.  Kokeilkaa..?


Rasvarieska

3 dl maetoo
2 dl karkeeta vehnäjaahoo
2 munnoo
2 tl suoloo
150 g läskistä sianlihhoo

Sekottele maetoon jaahot ja anna tekkeetyä noin 2 tuntia.
Ota sianliha käsittellyyn: leikkoo pieniks muruiks ja ruskista.
Lissee suolan kanssa lihat taekinaan.
Kuaja voedellulle uunjpellille ja paesta ravakassa lämmössä nuin puoljtuntia.
¤
Mitä se on:

3 dl maitoa
2 dl karkeita vehnäjauhoja
2 munaa
2 tl suolaa
150 gr sianlihaa jossa on paljon rasvaa
1
Lisää  maitoon munat, suola ja vehnäjauhot. Anna tekeytyä 2 tuntia.
Leikkaa liha hyvin pieniksi paloiksi ja ruskista pannulla kauniin ruskeiksi.
Lisää lihakuutiot taikinaan.
Kaada voidellulle uunipellille ja paista 250 asteessa noin ½ tuntia.
¤
Mukavaa laskiaista!



Maireanna

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Blinit- makumatka Venäjälle.

Tähän asti olen vain kuullut puhuttavan sydäntalven herkusta, blineistä. Nyt tuli vimma tehdä niitä ja kyllä kannatti kokeilla!  Ei niitä turhaan kehuta. Maussa  on selvästi venäläinen vivahde, sen tekee tattarijuho ja tuo eilen tekemäni  Suolakurkku-kaviaari korosti sitä vivahdetta. Suussa pyöri pieni makumatka Venäjälle... Voin aivan kuvitella miksi siellä tämä ruoka on niin suosittu ja perinteet omaava.

Nämä tekemäni blinit ovat helpot pikablinit ja ohjeisiin menee vain nämä:

4 dl piimää
2 kananmunaa
2 rkl voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tattarijauhoja
½ tl soodaa
½tl suolaa

 Kuten näkyy, taikina on melko paksua...

Valmistusjärjestys lyhykäisyydessään:
Sekoita munat piimään. Lisää jauhot, suola ja voisula.
 Sekoita sooda ensin vehnäjauhoihin.

Paista lettuja lieden keskilämmöllä.
 Blineistäkin tuli  paksuja ja keskisuuria..
 Ja valmista tuli.
¤
Loppukommenttina sanoisin, että ei hassumpi päähänpinttymä. Kannatti kokeilla.
Kaviaariin ei kyllä ole varaa, suolakurkku-kaviaari  maku-yhdistelmäkin antoi  ihan  riittävän hyvän viitteen itäisen naapurimaan keittiön herkusta.
Yksi olisi ollut ehkä poikaa... vodkatuikku. Mutta eipä ollut sitäkään..
Mutta hyvä näinkin.


Makuterveisin kevättä kohti..

Maireanna

lauantai 22. helmikuuta 2014

Suolakurkku-kaviaari

Mitä tapahtuu kun jostain ihme syystä on saanut päähänsä että tekisi ensimäisen kerran  blinejä?
Vaikka ne taitaakin olla melkoisia kaloripommeja, vaikka ehkä joutuu itse olemaan " koekaniinina" ne jopa itse syömäänkin?  Olen viikon pyörinyt tämän kysymyksen ympärillä, eikä siitä pääse millään eroon..

Ei siis auta muu kuin kokeilla.

Tutustuin ohjeisiin,  sillä  haluan  mennä   matalimman aidan alta, en tee sitä pitemmän kaavan versiota.
No löytyihän se. Helppo kuin mikä. Ei kun työhön käsiksi...Mikä on työjärjestys?

Ihan ensin pitää tehdä " kaviaari" 


2 isoa suolakurkkua
1 pieni sipuli
1 dl smetanaa tai ranskankermaa
1 rkl korppujauhoja
2 rkl tillisilppua

Halkaise suolakurkut ja kaavi lusikalla niiden kosteat  siemenet. Silppua kurkut pieniksi kuutioiksi. Silppua myös sipuli ja tilli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa noin pari tuntia.

Tässä jääkaappiin menossa valmista " kaviaaria".
¤
Koska blinit pitää kuulopuheitten mukaan syödä melkein vastanostettuina paistopannulta,
niin itse blinien ohje kuvineen päivineen  tulee ruutuun huomenna.
Siispä siihen asti. Heippa!

Maireanna

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pakinaa viimevuoden Ravintolapäivästäni..

 Tänään on taas se  näin kevättalvella pidettävä  Ravintolapäivä.  Tälläkertaa  se tuli minulle ihan puuntakaa.  En ehtinyt  valmistautua en sitten mitenkään.  Niinpä sitten infokin jäi, joten taidan saada vain oman  vakioporukan pöydän ääreen, taikka  pahimmassa tapauksessa saan syödä yksin.

Mutta,  muistelenpa  viime talven omaa osallistumistani Ravintolapäivään..
Se oli ihan ensi tuntemuksena   tosi positiivinen kokemus, joskin stressi painoi ihan hemmetisti.  Silloinkin polkaisin ravintolan pystyyn parissa tunnissa.. melkein kuin mestarikokki kilpailussa!
Ihka ensin lähellä olevaan Siwaan tarvikkeita hakemaan.. huhuh.. mitähän parissa tunnissa valmistuisi..
sitten kassan kautta kotiin kipinkapin. Väärässä järjestyksessä tein tietysti, sillä hoopoa se oli sitten miettiä mitä tekisi. Jos teen sitä ja sitä, niin sitä ja sitä ei ollut.. Niih!
Onneksi oli jemassa juustoja, pastaakin löytyi, papuja pakkasesta kiireesti työpöydälle. Voita. kermaa.
Hiki virtasi, vaikka olin vasta puolivälissä?
Kasvissyöjille sain kaikki mahdolliset työpöydälle ja sitten. Äkkiä uuni päälle, paprikat halki, siemenet roskiin
ja mitä sisälle? Siinäpä tovin sumussa mietin.. Löytyi  hiukan kukkakaalia. Kypsensin hetken niitä ja lusikoin kaalin paprikan täytteeksi juustohunnulla. Ja sitten uuniin!
Uuniin sujahti viimein myös  lasagnekin kaiken tohinan jälkeen. Perunat porisi, tilli tuoksui. Yhtä kaipasin ja se olisi ollut porkkanaraaste.. mutta aikeeksi ja haaveiksi se  kiireessä jäi! Muistikeskus ei kaikkea noteerannut ajoissa.
Pastaa sentään äkkäsin tehdä, siitä kun kaikki pitää. Eiköhän nämä riitä?

Kello kipitti jo lähelle Sitä Hetkeä,.. ovet auki. hetkeä.  Viimeinen silaus, se  viimeistely, ja pikainen liike keittiössä, valmista tuli..
Pasta ja lasagne rauhoittumaan, työvaatteet piiloon ja hymy huulille. Tervetuloa!


Tämä kakku              on feikki,
se ei ollut itse     tekemää..
Konditorian kokoama,
mestarina
Trube!
¤
Ja montako kävi?
Ei hyvin monta, sillä en uskaltanut laittaa ulko-oveen mainosta..
Pelkäsin että tulee ryysis.
¤
Siitä opin sen, että
  valmistaudu ajoissa,
ole rohkea.

Laita infoa ajoissa.

Älä pelkää..
sillä eihän tämä niin vakavaa ole.
¤
Nautinnollista Ravintolapäivää!

Maireanna

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

 Päivän kunniaksi pikapostaan tähän eilisen aamiaiseni
joka oli:  muhkea munakas sienillä säväytetty
hillolla hellitelty.
Salaatilla saateltu!
¤
Tänään juhlitaan Ystävänpäivää..
se on herkkä ja sydämellinen päivä, aina.
Siksi tälle  päivälle valitsen  tämän
herkän Hajuherneen kuvan viime kesältä.
Tuokoon se terveiseni kaikille.


Kohta sitten voidaan alkaa  jo hipelöimään niitä siemenpussejakin,
lämmintä kesää haaveillessa?
¤
Toivottaa 
Maireanna

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pariisilainen leipä

Kevät on edennyt hyvää vauhtia.. se jos mkä, innostaa viipymään keittiön puolella vähän...hmh...  pitempäänkin.
 Siihen ei ikinä  kyllästy,  että  saa pöllytellä jauhoja,  mitata sokeria,  rikkoa mnia  ja sulaa  voita  lorutella taikinaan.
Entäs sitten  kun on aikansa häärinyt,  niin palkinnoksi  saa  mitä ihanimmat tuoksut uunin suunnalta.
Kun muutaman päivän on leipomatta mitään, niin alkaa tuntua että on jotakin vailla,  ihan omaa..?

Ei siinä silloin auta muu kuin ottaa se oma reseptikirja esille ja alkaa valkata, mitä tänään tekisi?

Ihan vain jotain nopeaa ja kevyttä?

 Aikani selattua päädyin viimein  tähän Pariisilaisleipään,. Nyt en ehdi kokkaamaan, sillä  sillä saunavuoroni alkaa aivan pian..
Tämän  olen  postannut  Annan tupaan sen  ihan alkutaipaleilla, v. 2008. Silloin viljelin vielä suomen kauneinta murretta, savonmurretta..



PARRIISIN LEIPÄ

Tälleen aekuisena tulloo mieljtekoja joeta on ihan pakko noovattoo, muute on äkänen tät.
Ku huaveeloo ulukomaesta ja ee piäse, nii kaaha ja uuni ratkasoo puluman. Lohturuokooko? No, olokoon vuan.

Käättäkee hyväks, tulloo halapa reessu.
Kuvitellaan että on kaks syöjee, siis ohje on kahen suun toevomus. 

2 viipaletta grahampaahtista
100 g paestijaahelihhoo
1 säilykepunajuur
4 rkl sipulija hionnettuna
muutama viipale suolakurkkua
vähäsen suoloo ja pippurija
2 munnoo

Sekottele lunkisti jaahelihhaan siliputtu punajuur,sipuli suola ja pippurj.Lissee munat hiljallee ja tie tasane koostumus. Suap vähä tekkeetyä jiäkuapissa.Suolakurkun voet joko siliputa taekinaan, mutta voet ne laettoo paestamise jäläkee leevälle ku ruppeet syömäänni. Aena yhtä hyvvee.
Uuni onnii jo varmaa valamis ( 200 astetta soppii hyvin).
Laeta graahamleepiin piälle taekina ja tyrkkee uuniin. Aekoo 15 minnuuttia laettoo pöötä ranskan lukkiin. Viinijä pittää olla, ollaan Rysselin henkee.Laettele nätisti tarjolle.
Onko tommaattija kuluhossa.Nappoo viipaleet kullekki leevän piälle.
¤
Siis helppo kuin mikä:
2 viipaletta grahampaahtoleipää
100 gr jauhelihaa ( paisti)
etikkapunajuuri 1 kpl
½silputtua sipulia
hiukan suolakurkkua
suolaa pippuria
2 munaa
¤
Valmistusohjeen saatte tulkita.. osaatteko savoa :-)

terveisin  Maireanna  ja  Killimaaria

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kalakeittoa ja itsetehtyä jäätelöä.

 Sunnuntaipäivää mennään ja kissavieras tulossa. Vähän jäin miettimään että mitä ruokaa sitten oikeasti tekisinkään.. Päätin aloittaa perunoitten kuorimisella.
 Tehty. Olivatkin kaikki nyt oikein hyväaatuisia, pilaantuneita ei ollut yhtään. Näistä saisi sävellettyä tästä eteenpäin vaikka mitä. Kuitenkin voitti kalakeitto tälle päivälle... Sooloilin tietysti  ohjeen kanssa, sehän on tuttua minulle.  Ensin meinasin tehdä kirkasliemisen, olin kaivellut pakastimesta  pinaattimöhkäleenkin kokeiluna  keiton joukkoon. Se näytti ihan hyvälle. Kuitenkin päädyin sitten  lisäämään kalaruuille tarkoitettua maustettua kermaa. Puoliteelusikallista sokeria meni myös keiton joukkoon. Maisteltua totesin että kelpaa tarjota.
 Tässä sitä sitten on.. valmiina syötäväksi.
Tuo pinaatti teki sille  mielestäni oikein kesäisen tunnun tillin kanssa.
Jälkkäriksi keksin eilen että teenpä kokeiluna itse jäätelöä. Sen valmistusohje oli niin älyttömän helppo, että ei siinä kauaa nokka tohissut kun se oli jo pakkasessa. Tässä ohje eteenpäin, kannattaa kokeilla.
Ohje löytyy myös Glorian Ruoka ja Viinilehdestä..

Maailman helpoin jäätelö
Kookosraakajäätelö

400 gr kookoskermaa
1 pieni banaani
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl sokeria

1
Pane kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon
 tai blenderiin ja soseuta tasaiseksi.
2
Kumoa seos kannelliseen pakasterasiaan
ja pane pakastimeen seuraavaan päivään.
Sekoita pari kertaa  pakastuksen aikana että tulee tasaista jäätelöä.
3
Kun otat tarjolle, niin pidä sitä 15 minuuttia ensin lämpenemässä.

Jäätelön lisäkkeeksi sopii
sokerissa karamellisoidut banaaninpalat.
¤
Hyvää oli, ja niin helppoa,
sen voin taata!
¤
Maireanna