keskiviikko 22. syyskuuta 2010

MAUSTEINEN SYYSPATA / Karppausmalliin.

Olen opiskellut karppaajien ruokailutottumuksia.
Kirjastosta on vaan jostakin syystä tarttunut sellaisia mukaan.
 Olenkin alkanut ajatella, että omat ruokailutottumukset ovat olleet ihan metsästä.
 Puputellut rasvatonta ruokaa ja maha on vaan kasvanut.. Jossain on siis vika.?
 Sauvakävelyä on tullut harrastettua jokapäivä, kerran- kaksi päivässä!
 Ähky olo vaan ei poistu?

Nyt olen jonkunaikaa tutkiskellut karppaajan keittokirjaa ja tehnyt ohjeiden mukaan, kas kummaa?
 Turvotus on hävinnyt, samoin nälkä. Annos on linnun annos. En tarvitse lautasmalliksi
kuin pienen lautasen. Ruokaan laitan voita ja öljyä, A- luokan makkaroita,
 lihaa, kanaa, kalaa ja kasviksia.
Kuohukermaa, mausteita merisuolaa...ihan kuin kotona ennen, silloin 50 luvulla.
 Just! Löydänköhän sen entisen minäni vielä tässä tämän talven aikana?

Nyt siihen päivän ohjeeseen.
Tarpeet pataan:

500 g naudan etuselkää
2-4 tulista A- luokan makkaraa
2 keltasipulia
1 valkosipulia
2 paprikaa
2-3 rkl tomaattisosetta
1 prk tomaattimurskaa
2-3 dl punaviiniä
1 maustemitta chilijauhetta
½-1 tl timjamia
½-1 tl kuminaa
1 tl murskattua mustapippuria
3-4 laakerinlehteä
suolaa
vettä
voita
turkkilaista jogurttia

1
Kuori sipuli ja valkosipuli. leikkaa naudanliha suurehkoiksi paloiksi, mutta älä puhdista lihaa.
 Ruskista lihapalat voissa. Ruskista lihasta jääneessä rasvassa valkosipulinkynnet,
 keltasipulilohkot, kuutioidut makkarat ja paprikat.
 Lisää tomaattisose,viini ja mausteet. Lisää pataan vettä niin että ainekset peittyvät.
2
Anna hautua 2½ tuntia uunissa sekoittamatta.
 Poista kansi, nosta lämpötilaa ja anna kiehua niin että suurinosa nesteestä haihtuu.
Kääntele lihapaloja varoen ettei lihapalat murene.

Tarjoa turkkilaisen jogurtin ja vihreän salaatin kera.
HYVÄÄ RUOKAHALUA!

maanantai 20. syyskuuta 2010

RASVASOTAAN JÄRKEÄ...ja SIANKYLKEÄ PÖYTÄÄN.

Viime viikkoina on käyty kuumaa keskustelua siitä, mikä meille on oikein terveellistä, kasvisrasvat vai eläinrasvat? Pekka Puska on saanut puolustautua projektinsa puolesta jonka keulahahmoksi aikanaan joutui.
Ei terveyskasvatussuunta mennyt ollenkaan hukkaan, ainakin kasviksia on opittu syömään paremmin.
Ei siis lyödä kuin vierasta sikaa..tarkoitus oli hyvä ja kannatti.Kunhan nuo juomatavat ottaisi joku ajaakseen parempaan ja terveellisempään suuntaan niin siinä olisi uusi sarka kynnettäväksi.
 Näistä rasvoista oma kokemus on tämä, jos ostan n.s. kevytmargariinia leivänpäälle, niin ennen tai myöhemmin joudun heittämään sen biojätteeseen. Suu ei vaan siitä tykkää! Oivariinia tai voita se olla pitää.
Ruisleipää on pitänyt vähentää joten myös leivänpäälle sitä menee vähän. Leivontaa ja ruuanvalmistamistakin olen vähentänyt, siis niihinkin mnee vähemmän voita tai öljyä. Kyllä se on maku joka ratkaisee, sanon minä.

Ja sitten se ohje tällepäivälle:

PERINTEINEN SUOLATTU SIANKYLKI PUNAKAALIN JA VALKOSIPULIN KERA

1 kg suolattua sianlihaa ( nahkaa ei poisteta)
1 tl suolaa
2  dl vettä
punakaalia
valkosipulia
voita

1
Aseta siankylki vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Leikkaa terävällä veitsellä ½ sentin paksuisia viiltoja nahkaan, mutta varo leikkaamasta viiltoa pntaa syvemmälle. Tarkista että liha on tasaisesti vuoassa. hiero suola pintaan ja viiltoihin. Varo kuitenkin suolaamasta liikaa. Ripottele pinnalle ripaus valkopippuria. Lisää vuoan pohjalle vettä.
2
Paista lihaa uunissa tunti jokaista lihakiloa kohden. Aluksi lämpö 175 astetta, mutta nosta lämpötilaa 250 asteeseen muutamaksi minuutiksi aivan lopuksi. Näin nahka rapeutuu riittävästi. Varo sentään käristämättä liikaa! Ota lihaneste talteen.

3
Suikaloi punakaali ja pilko valkosipuli. Kuullota ne voissa. Lisää loraus lihalientä ja anna hautua hetki, mutta varo hauduttamasta liikaa.

Tätä valmistettiin ennenaikaan harvase viikko ja pöytään ei tarvinnut kuin perunat ja ruisleipää uimaan rasvaan! Piimä oli hyvä kyytipoika.

tiistai 14. syyskuuta 2010

ANNAN KAALILAATIKKO..


Sataa..on hiukan koleaa ja alkaa tulla vetovoimaa keittiön lämpöön.
Kaalinkerä odotteli jo muutamanpäivän että koska innostun tekemään laatikkoa,
- naapureitten kiusaksi! Se haju kun  rappukäytävässä taitaa kuulua niihin inhokkihajuihin?
Minulle se taas nostaa veden kielelle!
No, tumasta toimeen. En viitsinyt ottaa yleiskonetta käyttöön, vaikka se seisoo nenän edessä..
Pilkkomisessa alkoi voimat ehtyä sillä kerä oli iso, mutta sainhan urakan viimein tehtyä.

ANNAN KAALILAATIKKO

1 kaalinkerä
2 lihaliemikuutiota
1½ dl vettä
voita paistamieen
loraus siirappia
1 omena
hippunen valkopippuria
korppujauhoja

1
Pilkoin kaalin pieniksi, mutta sinä voit vaikkapa monitoimikoneella sen surauttaa simsalabim!
 Helppoa ja nopeaa.
Ruskistin pannulla voissa pieni osa kerrallaan.Silppusin omenan myös pieniksi.
 Kun koko operaatio oli suoritettu, sekoittelin sekaan omenan ja  mausteet.
 Sitten vaan koko hoito  paistovuokaan. Loruttelin päälle siirappia, ehkä reilu ruokalusikallinen meni.
(.minä kun tykkään makeahkosta kaalilaatikosta.) Sitten lihaliemikuutiot veteen jota oli ehkä noin ehkä 1½ dl.
Kuumensin nopeasti mikrossa jotta kuutiot liukeni veteen ja se sitten meni kaaliseoksen niskaan!
Lopuksi  kuorrutin korppujauhoilla ja sitten, uuniin! Asteita oli 175 astetta.  Valmista olisi tunnin päästä.
Oih, nyt on päikkärin aika ja niinhän siinä kävi, sammuin kuin saunakynttilä.

Vaan vautsi niitä tuoksuja kun heräsin!



Posted by Picasa

torstai 2. syyskuuta 2010

ALKUPALAKSI VALE-ETANAT

Ihan totta. Tämän aamun lehdestä leikkasin tämän ohjeen ja aion kokeilla viikonloppuna. Oikeista etanoista en ole päässyt nauttimaan..hm, nauttimaanko? Sienistä minä ainakin tykkään ja nämä etanat onkin tehty niistä.
Lähdetäänkö tekemään:

 VALKOSIPULIKUORRUTTEISET SIENILAKIT

24 kpl herkkusieniä ( tai leppärouskuja)
120 g  huoneenlämpöistä voita
neljännes yhden sitruunan mehusta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 sipuli
2 rkl parmesaania
½ dl persiljasilppua
1 tl  suolaa
½ maustemittaa valkopippuria

1
Putsaa sienet harjaamalla. lämmitä uuni 225-250 asteeseen.
 Irrota jalat lakeista ja hienonna jalat. Sekoita hakkelukseen voi ja muut aineet.
2
Täytä lakit maustevoilla ja nosta ne voideltuun uunivuokaan. paista 15-20 minuuttia.
3
Tarjoa vale-etanoiden kanssa vaaleaa leipää, jota voi dippailla maustevoihin.

Helppo ohje, vai mitä? Herkullisia hetkiä.