torstai 30. huhtikuuta 2009

SILLI-HAPANKORPPUKAVIAARI

Nappasin aamun lehdestä tänne pikaisesti mielestäni aika hyvän ohjeen jota voi hyödyntää uuniperunoiden kanssa:
4 kananmunaa
1 pkt ( n175 g) matjessillifileitä
2 palaa hapankorppuja (0,75 dl karkeaksi rouhittuna)
1 tlk  ruokajogurttia( pikarillinen)
0,5 dl hienoksi hakattuna tuoretta tilliä
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta.

1
keitä kananmunat koviksi ( n 10 min.) Jäähdytä ja kuori. Hienonna haarukalla pieniksi. Kuutioi sillit. Rouhi hapankorput vaikkapa muovipussissa kaulimella karkeaksi rouheeksi.
2
Mausta jogurtti tillillä, sitruunamehulla ja sitruunankuoriraasteella.
Sekoita jogurtin joukkoon loput ainekset.
3
Tarjoa uuniperunoiden kanssa.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

MAHLAA ja PALVILIHAA...

Entisaikaan vappu ei ollut, ainakaan maaseudulla, mikään juhlapyhä. Ei liene vieläkään. Poliittisista syistä niitä ei juhlittu, työläisen päivä kului työn merkeissä. Kotonani tätä ainakin vietettiin näin.
Kun muistelen tarkemmin silloista aikaa vapunseutuun, niin muistan vain kun koivusta valutettiin mahlaa. Koivun runkoon tehtiin kolmion muotoinen lovi, johon työnnettiin pitkä muoviletku. Maahan asetettiin kanisteri, letkun toinen pää menemään kanisteriin. Yön aikana lorisi kanisteriin paljon koivunmahlaa jota sitten joimme vitamiinipitoisena kevätjuomana.
Toinen mieliinjäävä juttu vapusta oli myöskin se, että savusaunassamme
ihmetyksekseni palvattiin lihaa. Talven topakassa suolassa olleet lihat
palvattiin keväällä. Näin ne säilyivät kesähelteillä ja olivatkin makoisa lisä ruisleivän päällä, kun huhkimme heinäpellolla.
 Tuttavapiirissäni on enää vain yksi "mestari" jäljellä joka palvaa savusaunassaan lihaa, joten perinteitä vaalitaan onneksi edelleen.

Nykyään saa kyllä kaupasta jo aina palvilihaa, mutta ei se ole sen veroista
kuin pienet satsit tuttavan palvamana.  

tiistai 28. huhtikuuta 2009

VAPPUSALAATTIA sekoittamaan..


Nakit lienee se vakiojuttu Vappuna ja sillivoileipä myös, 
mutta ajattelin tehdä poikkeuksen enkä tee perunasalaattia.
 Teen kevyen salaatin ylläolevista aineksista.
 Lisäksi keitän munia ja lohkoina salaatin päälle.
 Sitruunapippuria mausteeksi.

 Näillä pitäisi pärjätä ja sydänkin tykkää...
Posted by Picasa

lauantai 25. huhtikuuta 2009

TUULETUSTA TUVASSA.. ja HAKKARAISKAN POTTUSALLAATTI


....Alkaa ksäkausi. Kaappeja paperoidaan ja maalataan. Uusia astioita metsästetään täydennykseksi vanhoille. Värinä ehdottomasti vaaleansininen. Omistan vanhoja vientiin menneitä Arabioita joita ei löydä enää mistään, mutta KoKot ja Teemat sopii malliin hyvin täydentämään. Nuo syvät kulhot ovat monikäyttöisiä salaateille, keittoruuille ja ym...
Laitoin tarkoituksella blogeihin kepeät iloiset pohjat Keisarin uusista vaatteista, KIITOS! Nyt on pakko kirjoittaa iloisia juttuja kesän kunniaksi.

HAKKARAISKAN VAPPUSALLAATTI

4-5 perunaa
1 iso punasipuli
3 rkl öljyä
½ tl suolaa
2-3 tomaattia
150 gr tummia, siemenettömiä viinirypäleitä
1 dl pekaanipähkinöitä
1 pkt sinihomejuustoa
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku rucolaa

KASTIKE:
3 rkl öljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl sinappia
1 tl juoksevaa hunajaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

1
Pese perunat hyvin. Leikkaa perunat ja sipuli ohuiksi viipaleiksi. Levitä perunat ja sipuli pellille, leivinpaperin päälle. Voitele ne öljyllä ja mausta suolalla.
Paista 225 asteessa 15 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä.
2
Viipaloi tomaatit ja puolita viinirypäleet. Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja paloittele sinihomejuusto. Revi salaatit.
3
Sekoita salaattikastikeainekset. Asettele salaatit, tomaatit ja viinirypäleet kauniisti laakealle vadille.Lisää päälle lämpimät perunat, sipulit,ja juusto.Kaada kastike päälle ja koristele pähkinärouheella.

Hyvää ruokahalua!
Posted by Picasa

perjantai 24. huhtikuuta 2009

VIHDOINKIN OIKEITA TOMAATTEJA !


Nyt alkaa kauppoihin tulla uudensadon tomaatteja
 jotka ovat kypsyneet auringon alla.
Talvella puoliraakoina ja kovina inhosin niitä.
 Kun on kerran syönyt etelän auringon alla kypsyneitä tomaatteja,
ei muuta enää hyväksy.
 Nämä terttutomaatit tuoksuu ja maistuvat taivaallisilta. Kun saa jo myös kevätsipulia, niin salaattiainekset on kasassa. Öljyä, pippuria ehkä vähän raejuustoa, niin nam!
Sen olen vaan huomannut, että tällainen salaatti ei jouda jääkaapissa vanhettumaan, on niin "hupa".
Huomenna suunnistan kalatiskille, lohi on tarjouksessa. Jospa siitä ehtis kuvan napata ennenkuin häviää sekin.
Maukasta viikonloppua. Muistakaa ulkoilla ja "naattia" aurinkoisesta säästä!
Posted by Picasa

torstai 23. huhtikuuta 2009

PIRTEYTTÄ PAPRIKASTA...


Annan tuvan kammari, Lotinakato pistettiin kiinni. Lieneekö näitä laman merkkejä...?
Mutta ei se tahtia haittaa ollenkaan, nuorentuuhan Annan tupa keveillä ohjeilla ja kunhan yöpakkaset hellittää, avautuu tuvan ovi ulospäin ja imagokin muuttuu. Kun talvi kolutaan aitan pimennoissa, kesällä tahdotaan jo ulos puutarhaan. Ne onnelliset, jotka omistavat puutarhan oikeasti, heillä on jo täpinät päällä ja siemenpusseja sujahtaa kassiin..Olen hengessä mukana!
Itse on suunnistettava toreille ja hankkia antimet sieltä,ja sitä aikaa odottaa jo malttamattomasti.
Kauppojen hedelmätiskeihin on kuitenkin vielä turvauduttava valitettavasti...

Nostelen koriin usein näköjään paprikoita, niistä on tullut tämäntalven hittituote itselleni.
Teen salaatteja, täytettyjä paprikoita erilaisilla täytteillä- ihan mitä kaapissa sattuu olemaan.

Lorottelen hunajaa koverrettuun paprikaan,
lisään voita, palan ananasta, kevätsipulia riisiä,
keitettyä munaa, jauhelihaa ja juustoraastetta päälle.
Mausteeksi hiven suolaa ja pippuria.

Niistä on maukkaat paprikat tehty ! Ja mikä vitamiinipommi samalla saatu kaupanpäälle? Kyllä jaksaa...
Posted by Picasa

perjantai 17. huhtikuuta 2009

HUORJPOEKA /haukimuhennos

Näin jäitten sulamisen aikoihin haukia saa taatusti verkkoonsa kalastaja kuin kalastaja. Silloin ennen vanhaan, hauki oli arvostettu lisä ruokapöytään ja valmistamistapojakin löytyy pilvin pimein. Nykyajalle vieraitakin, kuten tämä. Itse en ainakaan ole koskaan kuullut. Poimin ohjeen tähän keittokirjasta Hyvvee ja hyvän parasta. Kirjoittajina Eila Ollikainen /Sinikka Määttälä ja kuvat Mauno Hämäläisen.
Tämä mainiolta  kuulostava ohje menee näin:

1  kg tuoretta haukea
0,5  l  perunalohkoja ( noin yksi peruna per syöjä)
3      sipulia
        vettä
100 gr  voita
       suolaa
4-5   maustepippuria

1
Kalaa peratessa otettiin myös pää talteen ja laitettiin mukaan kiehumaan.
2
Kala, perunalohkot, sipuli ja suola laitettiin pataan ja vettä lisättiin niin että ne juuri ja juuri peittyivät. Kansi päälle ja annettii kiehua hiljaisella lämmöllä.
3
Kun ruodot irtosivat, muhennos oli valmista.
Vähättelevän nimensä lienee muhennos saaneensa siitä, että voita  käytettiin rantakalaan nähden paljon vähemmän. Voi lisättiin lopussa.

Siis rantakalan pikkuvelj!

torstai 16. huhtikuuta 2009

KEVYTMIELINEN KALAKEITTO


Aika proosallisia aterioita monta päivää. Alkoi tehdä jotain erilaista mieli. Niinpä viikonloppuna sitten syötiin kevytmielistä keittoa. Joka oikeasti oli kalakeittoa, mutta hiukan uudistettuna. Näin se sai alkunsa:

7 perunaa
1 paketti pakasteseitä
maitoa
pieni prk kookosmaitoa
1 valkosipulin kynsi ( tai punasipulia ½)
tilliä ( paljon)
3 rkl voita
3-4 palaa Apetit porkkanasosepaloja
Parsakaalia muutama pala
Suolaa maun mukaan.

1
Kuori perunat ja lohko ne. Keitä vedessä melko kypsiksi. Lisää parsakaalilohkot.Kypsennä 10 minuuttia.Lisää joukkoon maidot ja seipalat. Jatka kypsentämistä 10 minuuttia.
Lisää myös tillit, sipulit ja voi. Lopuksi lisää porkkanasosepalat ja anna rauhoittua keiton ennen tarjoilua.
Jos oikein juhlatuulella haluaa olla, lisäisin keittoon katkarapuja ihan viimeiseksi.
Posted by Picasa

perjantai 10. huhtikuuta 2009

JUHLAKAHVEILLA HALLISSA...


Kävijämäärä ylittyi salaa yli 20.000 ja sitä tyttären kanssa juhlistimme kaupunkireissulla
mualiman-navalla sijaitsevassa kauppahallissa. ( Se torj ja halli Kuopijon)...
Hallissa sijaitseva Truben kahvila on vakiintunut ensimmäiseksi vauhdinottopaikaksi keskustassa käydessä ja siellä on todella hyvää kahvi ja leivokset vie kielen mennessään... Siksi niitä pitää ostaa harvakseltaan, sillä tuollaisilla herkuilla on ikävä tapa jäädä lanteille pysyvästi! Tässä lakka-kermaleivoksessa oli kaikki kohdallaan, njam!
Makoisien kahvien jälkeen olikin sitten aika keskittyä niihin pakollisiin ostoksiin: pattereita,ym joita ei lähiökaupasta saa... ja sitten taas kotia kohti!
Posted by Picasa

tiistai 7. huhtikuuta 2009

ILTARUSKON TORTTU


Tekemäni rahka-puolukkapiirakka sai aivan uudet ulottuvuudet kuvatessani ilta-auringossa. Hauskat varjot pitkinä puolukoista! Päälle olin ripsutellut jämä nomparelleja, jolloin tuli lisää pääsiäisväriä.
Pohjana muropohja ja rahkan alle laitoin puolukkahilloa ohuen kerroksen. Rahkaan vaniljasokeria, tavallista sokeria ja sitruunaa puristin ½ dl. Pari munaakin heitin sekaan.

Hyvin viikonloppuna nuorisolle kelpasi, ei oo muruakaan jäljellä enää..

Pian on Pääsiäispyhät ovella ja hellan lähellä tulee jotain pyörittyä, joskin tänä vuonna vähemmässä määrin. Onkin lukemiselle ja ulkoilulle aikaa!
Posted by Picasa

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

VIRPOI VARPOI...


..tuoreeks terveeks.....sulle vitsa mulle palkka! Tämä loru lienee toistunut jokaisen avatun oven takaa.
Monenkirjavia noitia on vaeltanut kaduilla ovia etsien. Perinne elää vielä, ja luulenpa että tulevina vuosina keksii idean myös "vanhemmat noidat", sillä lama-aika panee keksimään vaikka mitä toimeentuloksi. No, jos oikein ajattelee ja tietää ansion menneen asiaan, niin ei hassumpi ajatus?
Onhan pääsiäiskorteissakin monen ikäistä mummelia luudan selässä... Ei vain suomalainen luonto anna heittäytyä kaarnevaalitunnelmaan täysillä, joten ei pelkoa! Pienet mummot saa aina heltymään, ja jos on osannut varautua lahjuksiin, ovikin avataan ja pajunkissat koristeineen otetaan vastaan.
Perinteet eläköön jatkossakin.
Posted by Picasa

Tuorein postaukseni

Torstai toivoako täysi?

Tänään aion tehdä paljon töitä. Aikomus... Iltapäivällä sen näkee miten kävi? Ajattelin lähteä kaupungille, Eurokankaassa on vielä lauanta...