sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Uusi alku ?


Eilen illalla tuli Ylen Teemalta klo 21.00 - 22.34 oikea herkku, ohjelma minun mieleen. Vaikka väsytti, niin tapitin katsoa hamaan loppuun asti, vaikka normaalisti olen jo jututtamassa NukkuMattia. Ohjelma oli FOODIES - kulinaristien jet setistä. Tyypit matkustavat ympäri maailmaa etsien ravintoloiden makuelämyksiä, vievät sitten kokemuksensa blogeihinsa.
Hyvänen aika! Minä olen kirjoittanut ruokablogia 7 vuotta, tallentanut ohjeita muistiin. Nyt alkoi tuntua sille, että olenko tullut tien päähän ? Alkoi laiskottaa koko ruoanlaitto, itselleen kun ei viitsisi millään kokata. Kunnes illallinen ohjelma minut herätti! Eihän minun itselleni ole pakko tehdä, vaan kokkejahan on kaupunki täynnä..  Pikkiriikkisen olen tietämättäni tuota kahviloiden antimia kuvannutkin, onhan kamera aina ollut  mukana.

Minun matkustusmahdollisuudet ovat tietenkin rajalliset, autoton kun olen ja ikääkin aika rutkasti. Mutta. Eihän se estä minua tekemästä vaikka omasta kaupungissa olevista kahviloista ja ravintoloista omaa tutkielmaani. Eihän?


Niinpä aloitan työstää ohjelmaani, kartoittaa paikkoja ja soitella varauksista. Olen oikeastaan hyvin, hyvin innostunut tästä jutusta. Mitä herkkuja saankaan lautaselle eteeni ?


Tämä taideteos on ihan omaa tekemää:
- broilerinuijia salaattikastikepeitolla, tomaattilohkoilla ja kurkkuviipaleilla.


Tässä kaalissa silmä lepää.
Hienot värit, maku mieto.

Joten, palaan pian, uusin innoin.
Nähdään!

Maireanna

Ei kommentteja: