tiistai 6. tammikuuta 2015

Jo Loppiainen!

 Uutta vuotta on aloiteltu raikkaassa talvisäässä.. kukapa olisi uskonut että näin saatiin  kylmät kelit. Lauha, suorastaan lämmin sää viipyili vielä joulunalus viikollakin.  Mutta näin perinteinen joulu vain saatiin ja nyt on ulkona melkein parikymmentä astetta pakkasta.
 Mitä Loppiainen tuo tullessaan?
Ainakin minulle se on joulukoristeiden alasajoa. Pöytä on valloitettu tontuilla, enkeleillä, palloilla ja kyntteliköillä.. Aion valkata koristeet siten että ne, joita en ole käyttänyt moneen vuoteen, ne menevät erilliseen laatikkoon ja vien  laatikon varastoon. Käytössä olevat koristeet nostan yläkaappiin odottamaan ensi joulua.

Mitä muuta Loppiainen tuo tullessaan?

Tottakai, dieetti tulee kuvioihin taas. Tarkkailua mitä syö ja mitä vaaka sanoo..
Laihtumisessa on vaan se huono puoli, että rypyt alkaa näkyä selvemmin. Pääasia lienee kuitenkin että edes kerran vuodessa herää siihen, että vaaka varoittaa lihavuuden vaaroista.
( Niille kun loppuvuodesta tahtoo ummistaa silmänsä )

 Sydänystävällistä aamupuuroa ja appelsiinituoremehua. Sillä jaksaa pitkälle..
Näillä terveisillä tälläkertaa,  palaan pian taas tänne.


Hyvää Raikasta Loppiaista

Maireanna

Ei kommentteja: