lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pastaa alla mandorla

 Tuli tuossa alkuviikosta mieleen että pastaa en ole laittanut pitkään aikaan. Oli taas ollut monta päivää hällävälipäiviä, söin jos muistin ja kuittasin jollain nopealla kyhäelmällä. Eihän sellaisella pitkälle pötkitä. Alkoi tehdä mieli pastaa. Kaapista löytyi tarpeet,  ( siis laiskamato se vaan minua välillä riivaa, etten viitsi tehdä ) Niinpä oli terästäydättävä. Ei kun tekemään:
Keitin pastan ensin  ohjeen mukaan kypsiksi ja sillä aikaa  valmistin

                                                                    kastikkeen:

2 rkl voita
2 tl currya
1 dl ohuita kinkkusuikaleita
2 makeaa paprikaa
1 tl hunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
2-3 dl maitoa
1 rasia vihanneskrassia 
( minulla ei ollut joten kuittasin kuivalla tillillä)
5-10 rouhittua mantelia
rouhittua mustapippuria
hippunen merisuolaa
Mozzarella- juustoraastetta

Sulatin voin kattilassa, sekoitin curryn voihin ja annoin kuplia.
Lisäsin kinkkusuikaleet voihin ja annoin kiehua hetken.
Lisäsin sitten vehnäjauhot, paprikasuikaleet,mantelit.
Sitten sai maito osoitteen vehnäjauhojen sekaan ja sekoittelin pienellä vispilällä kastiketta tasaiseksi.
Maustoin ja maistoin.
Kyllä kelpasi.

Sittenpä oli enää se paras työ: kaadoin pastan vadille ja kastike päälle.
 Vähän sekoittelin ja lopuksi ripottelin juustoraastetta päälle.

Tomaatteja lautaselle ja herkku oli valmis!
¤
Maukkaita hetkiä toivottaa

Maireanna

Ei kommentteja: