maanantai 18. marraskuuta 2013

Kakkutikkarit

Aina tulee jotain uutta herkkurintamalle ja uusin villitys on kakkutikkarit.  Ne soveltuvat lastenkutsuille, synttäreille, kokkareille ja pian ajankohtaisille  pikkujouluille.

Resepti tikkareista oli erään viikonlopun sanomalehdessä ja tottakai repäisin ohjeen talteen, tänne.
Tässä ohje,  ole hyvä:
2 dl sokeria
4 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 gr maustettua tuorejuustoa
( esim.mango, appelsiini, tai ananas)
0,5 dl tomusokeria
100-200 g maitosuklaata
nonparelleja tai muita koristeita
grillitikkuja

1
Tee yksinkertainen täytekakkupohja eli vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.
Sekoita vehnäjauhot ja  leivinjauhe  eri kulhossa ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Anna tasaantua yön yli.

2
Murskaa kakkupohja isoon kulhoon ja sekoitakäsin mukaan tuorejuusto ja tomusokeri.
3
Muotoile massasta palloja puolitettujen grillitikkujen päähän ja anna niiden asettua jääkaapissa jokusen tunnin.
4
Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja dippaa tikkareita siihen.
Tasoita suklaapäällyste muovisella pullasudilla ja ripottele tikkareitten päälle
nonparelleja tai muita mieleesi tulevia koristeita.
5
Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti.
( Tikkareitten asettelu pystyyn jääkaappiin  voi olla haasteellista.
Yksi vaihtoehto on laittaa tikkarit yksinkertaisesti lautasen reunalle kyljelleen)
Lautanen voi olla vuorattu esim nonparelleilla, näin tikkarit ei tartu lautaseen kun suklaa jähmettyy..
¤

Kiva ohje ja aion jossain vaiheessa kokeilla.


Terveisin

Maireanna 

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Wautsi miten upea idea.
Mukavaa viikkoa sinulle

Maireanna kirjoitti...

Enkulin käsityöt:
Eikös olekkin, niin minustakin lystikäs. Kakkua uudella tavalla!

Matkatar kirjoitti...

Itse olen nähnyt näistä myös reseptejä siellä sun täällä, mutten ole vielä kokeillut. Nyt on muutenkin sokerilakko menossa, joten ei vielä.... :)