perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus

 On käsillä paras aika vuodesta, Juhannus, eli Mittumaari. Se keskikesän juhla, jolloin juhlitaan suomalaisittain valvomalla koko yö enennän tai vähemmän kaarnevaalitunnelmissa. Aurinko  kun ei mene nukkumaan koko yönä, josta  juhannus on saanut nimen  lempinimen  Yötön yö.

 Suomenlippu nousee salkoon aattoiltana klo 18.00 ja se saa liehua salossaan juhannusiltaan asti.
Nuoret suuntaavat tanssilavoille, festareille, saariin veneillä, uinnin ja juhlimisen merkeissä.
 Kaupunkilaiset taas pääosin  kokoontuvat kantapaikoilleen terasseille..jos ei omista kesämökkiä ja rantasaunaa.

Kaikille taitaa kuitenkin olla tärkein tapahtuma juhannusaaton kokon poltto veden äärellä, yöttömässä yössä.
Grilli kuumenee ja sillä valmistetaan ne herkut joista itsekukin  pitää, pihviä , makkaroita monta laatua,  vihanneksia,  kasviksia, jotka  saavat  rusottavan pinnan ja lautaset täyttyy tuotapikaa.

Juomapuoli on juhannuksena hyvin laveaa, vedestä viiniin. Toiset osaa juoda fiksusti, joillakin se karkaa käsistä. Se on sitä Suomen suvea.

Paras asia on savusauna, kellä vielä sellainen on.

 Nokinen,
 musta 

savusta 
on 
saunan seinä,

älä
 siihen nojaudu..

 muuten 
tulee musta kylki 

sitten on
 mustaa molemmilla..

Nyt ei tullut ruokavinkkii,
tuli pieni tarina
tästä meidän suven
suloisesta..

Hyvää juhannusta

Maireanna

3 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Hyvää Juhannus aattoa sulle!

Jael kirjoitti...

Oikein hyvää juhannusta Maireanna:)
Kauniit kuvat:)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Kaunis kimppu.