sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Aamupuuroa ja mansikoita



Nyt niitä saa,
 Mansikoita!

..suun täydeltä maiskuttaa..

 Kantaa kotiin laatikoittain.
                                                     Kauhoa rasioihin, pakata pakkaseen.
Huomenna se souvi alkaa..Pakastussessio! Rasioita etsitty kissojen ja koirien kanssa yläkaapista ja löytyihän niitä iso vino pino. Luvassa  on pientä kiirettä  alkavalle viikolle.

 Joinakin aamuina kaipaa puuroa.
Kaurapuuro on talviaamujen pelastus, mutta näin kesähelteillä teen kuultavaa
"mehukiisseliä" jonka teen siis mehusta, sokerista ja  maissitärkkelystä.
Sellaisen " loksahtavan" kiinteydeltään.  sitä on mukava lusikoida.

Joskus teen ihan perinteisen mannapuuron tai manna-suklaapuuron.
Vaniljakiisseli on usein tehty kiisseli kesällä. Namnam.

 Torilla alkaa olla jo kohta mustikoitakin. Nämä ovat kyllä jo syöty..kuva onkin viime kesältä...
Taitaa olla pari rasiaa sentään vielä pakkasenperällä, olen säästellyt niitä.
Parvekkeella paloi helteestä muutamia kukkia, mutta Äitienpäiväksi saamani orvokit rehottaa, samoin pelakuut ja petuniat. Opin että tällaisena kesänä ei kannata laittaa muita kuin auringonpaahteen kestäviä kukkia parvekkeelle. Pieni yrttikokoelma näyttää kestävän myös.
Olen napsinut salaatteihin yrttejä jo monta kertaa..

Tänään tein sunnuntailounaaksi täytettyjä paprikoita, uusia perunoita ja hunajalla maustettuja grillikasviksia. Paprikat täytin sipulilla, siitakesienillä ja juustoraasteella.

Paprikat ja grillikasvikset kypsyivät  uunissa samassa paistovuoassa helposti ja perunat kattilassa  vesi suolalla maustettuna, tietenkin. Kun kypsyivät, saivat ne tillihunnun.  Oi kun olivatkin hyviä.

Siinä tämänpäivän menu. Nyt on aika viettää rento ilta..  Palaillaan. Jospa jaksaisin tehdä jotain uuttakin keittiössä mutta näin kesällä ei hellan ääressä jaksa touhuta.  Enimmäkseen helppoja täältä poimittuja kesäruokia. Niitä löydät täältä Sinäkin.

Marjaisia kesäpäiviä toivotellen

Maireanna


3 kommenttia:

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Nami! Miks mehukiissekiä nyt kun on noita mansikoita....?

Maireanna kirjoitti...

Hannele:
Tuleehan mansikoistakin mehua. Jos ei "sattumista" aina välitä. Nyt oli mansikat erityisen mehukkaita. Siitä tein viimeksi kiisseliä...nami.

Marianna kirjoitti...

Kesäinen postaus - ihanat mansikat..namia. Nyt alkoi tehdä mieli mannapuuroa mansikoilla, mummon muistoja :) Hyvää kesää sinulle.