torstai 23. toukokuuta 2013

Koivujuomaa ja Kuusenkerkkäsimaa..

Kesä on virallisesti alkanut! Luonnossa virtaa mahla. Jos näkee joittenkin koivujen juurella pillin jatkeena pullon, siellä otetaan talteen mahlaa, oikeaa vitamiinijuomaa. 

 Lehtiensilmutkin  ovat jo avautuneet. 
 Kuinkahan moni kaupungissa asuva tietää että luonnosta saa ruokapöytäänsä  vaikka mitä? 

Urbaanit kaupunkilaiset ei sitä tule edes ajatelleeksi. Maalla kasvaneena minulle  nämä  ovat ihan  tuttuja juttuja!

Ne tietoiset  onnelliset,  jotka asuvat puhtaan luonnon lähellä, keräävät ravintorikkaita lisiä salaatteihinsa  ja juomiinsa.  Esimerkiksi nokkoset ovat sitä parhainta luonnonantia keittoon ja salaattiin.. Voikukan nuput ovat vitamiinipitoisia, lisää niitä salaattiin. Tarvitsee varmaankin kevyen ryöppäyksen kuten nokkonenkin..? En ole hyvin tarkkaan perehtynyt luonnonkasvien valmistusohjeisiin, mutta Google tietää..

Tämän postauksen aiheeksi kokosin  kaksi juomaa
 joitten ainesten pohjat ovat saatu luonnosta.
  Ensimmäinen vinkkini:

 KUUSENKERKKÄSIMA.
Tarvitset 1½ litraa 3-4 cm pitkiä kuusen uusiakasvaimia, eli kerkkiä
6 litraa vettä
nokare hiivaa
2 desiä hunajaa

1
Murskaa ensin kuusenkerkät. Kaada kiehuva vesi murskeen päälle ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

2
Lisää hiiva ja hunaja.

3
Anna käydä 1-2 päivää, siivilöi ja pullota. Säilytä viileässä.

Kuusenkasvaimet sisältää runsaasti c-vitamiinia ja tekevät terveellisen ja pirteänmakuisen siman.

Toine vinkkini on tämä:
KOIVUJUOMA

1 litra vettä
2,5 dl pieniä koivunlehtiä
hunajaa
sitruunanmehua

1
Keitä lehtiä vedessä noin 10 minuuttia
Siivilöi lehdet pois ja sekoita veden joukkoon hiukan hunajaa ja sitruunanmehua.
2
Tarjoa kylmänä.
Juoma antaa kauniin värin juomasekoituksiin.

4 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Pitäisköhän kokeilla, on meinaan koivuja ja kuusia pihassa?
Mulla on vaan Marevan lääkitys, että siksi en taida uskaltaa, tai ainaskin pitäisi lääkäriltä kysyä, miten vaikuttavat yhdessä. Marevanista kun ei aina tiedä, siittä rotanmyrkystä, hi!

Maireanna kirjoitti...

Harakka:
Niin varmaan kannattaa kysyä lääkärin mielipidettä. Se on kuulemma aika tömäkkää lääkettä se Marevan. Mutta pieni annos ei ihmistä tapa vaan parantaa..Tiedä milloin minullekkin määräävät, on sen verran vahvistunut tuo veri.?

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Jännää!

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Jännää tuo.