torstai 29. marraskuuta 2012

Inkivääri-porkkanalohi

Tänään tuntui oikeasti talvelle. Pakkasta -10 astetta ja hiukan luntakin maassa.
On heti paljon valoisampaa ja mielikin virkistyy. Pitkä ankea pimeys on
kuin pois pyyhkäisty. Lumi valaisee.
¤
Olette ehkä huomanneet että joissakin aiemmin kirjoittamieni postausten
kuvien paikalla on mustaa. Poistelin vähän kuvia, koska kuvakiintiö on tullut hälyttävän täyteen. Opettelen nyt pienentämään kuvakokoa tästä lähtien että sopisivat tänne.
Siis opettelen! Tämän ikäiselle se ei ole itsestään selvä asia, varsinkaan kun nettikäyttäytyminen on vasta eläkeiän oikku.  Joten katsotaan miten käy?
¤
Joulu puskee päiväpäivältä tulevaksi ja sen myötä hamstraajat
alkaa leipoa ja paistaa ruokia varastoon.
Pikkujoulut tarvitsee myös tarjottavaa.

Tämä ohjeeni kuuluu alkupaloihin, joten nopeat tehdä.
Tarvitset:

400 gr kylmäsavulohta
1 porkkana ( ohuina suikaleina)
50 gr tuoretta inkivääriä suikaleina
1 dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
tuoretta tilliä

1
Kiehauta porkkanasuikaleet ja lisää joukkoon inkiväärisuikaleet,
öljy ja mausteet.
laita lohiviipaleet vadille ja kaada päälle porkkana-inkivääriseos.
Koristele tillillä. Jäähdytä jääkaapissa.

Kikka: porkkanan saat sopivan ohuiksi juustohöylällä.
¤
Vaikka ulos tuli jo pimeää, niin se ei tunnukkaan nyt niin ankealle,
Kiitos kuuluu Lumiukolle!
Mukavaa pikkujoulua!


torstai 22. marraskuuta 2012

Famosglögg



Pikkujoulut alkavat! Ja juhlien pääjuoma on tietenkin glögi. 
Ohjeita löytyy monenmonta, tässä yksi niistä.
¤
Tarvitset vain pussin Meiran glögimaustetta,
3 dl vettä,
5 dl sokeroitua mustaherukkamehua,
3/4 dl vettä,
2 rkl sitruunamehua,
rusinoita ja manteleita!

1
Kiehauta vesi ja glögimauste.
Anna hautua noin 10 minuuttia
ja siivilöi liemi.
2
Kuumenna mehu,
vesi ja glögimausteliemi.
Lisää sitruunamehu.
3
Tarjoa glögi
rusinoiden ja 
kuorittujen manteleiden kera.
¤
Iloista pikkujoulua!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Hurahtanut smoothieen?

 Keittiössä menee pelkistetty kausi. Jos pitää alkaa jotain kokkaamaan niin
ne ovat enimmäkseen kasvisvoittoisia tuotoksia. 
Vasta iltapäivällä alkaa tuntua sille että vois sitä jotain tehdä?
Syy löytyy lasista. Ei se mitään alkoa sisällä..enhän minä ruokaani sillä pilaa..
Juoma on vienyt minut koukkuunsa, enkä vastaan pyristele!

No kaikkihan sen smoothien tuntee? Vai tunteeko?

Sillä on sellainen taika, että se pitää nälän poissa monta tuntia, mikä on loistava asia.
Ohjekkin on ihan tajuton..laita melkein mitä vaan, surauta blenderillä ja valmista juotavaksi.
No raakoja perunoita en ole kokeillut, mutta olen pilkkonut hedelmiä, repinyt salaatinlehteä, lisännyt leseitä, maustamatonta jogurttia, tuoremehua...ym..ym mitä milloinkin.
Maustanut vähän hunajalla, inkiväärillä, vaniljalla..jne..jne!

Sitten vain blenderi laulamaan ja kohta seos on  jo valmista vaikka juoda.

¤

Iltapäivällä monen monen tunnin päästä sitten höyryttelen vaan  kasviksia.
Moni luulee varmaan, että tällä menolla paino putoaa..vaan enpä usko. Ei tuo ainakaan missään tunnu..? Vaakalla varsinkaan.

¤

Lähden huomenna pyryä pakoon Saloon.
Jos vaikka ne isot kirpparitkin kiertäis
ja nauttisi "etelän lämmöstä" muutenkin..:-)

Tapaamisiin taas!

ANNA