keskiviikko 30. toukokuuta 2012

LOUHISAAREN JUOMA


Alkukesää kauneimmillaan! Luonto vihertää. Jokapäivä  kuulen uusia lintujen ääniä... Eilisestä lähtien olen ihmetellyt  erästä joikuvaa ääntä jota en ole kuullut mielestäni koskaan ennen? Pääskyset sukkuloi ilmassa. Perhosia näkee lepattelevan touhukkaasti. Harmaapöksy käy sireenin juurella pähkinöillä. Masu näyttää aika odottavalle? Taitaa kurre saada pian perheenlisäystä?  Peipposia samoilla eväillä kuhisemalla, pähkinät hupenee.. Nurmi puskee jo pituutta niin että on vain hetkien kysymys koska huoltomies ottaa ruohonleikkurin töihin. Sen ääni on varma kesän merkki!

Tähänaikaan pidetään paljon juhlia, valmistujaisia, koululaiset pääsee pitkälle kesälomalle, on häitä, ristiäisiä, synttäreitä.. Juhliin mietitään tarjottavaa tervetuliaismaljoista pikkuleipiin. Jos itse kaiken tekee, niin siinäpä onkin miettimistä? Sen helpottamiseksi,  poimin tähän postaukseen juhlajuoman, joka on vuodelta 1957. Tervetuliaismaljana eniten Suomalaisempi vaihtoehto shamppanjan rinnalle.


Louhisaaren mustaviinimarjanlehtijuoma.


½ kg hienoa sokeria
1 sitruuna
40 g kuivattuja mustaviinimarjan lehtiä
1 tl hiivaa
5 l vettä

Laita sokeri, mustaviinimarjanlehdet ja sitruunanmehu ja kuoren keltainen osa isoon kattilaan. Kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna juoman jäähtyä  siten että juoma on sopivan haaleaa.  Lisää siihen  hiiva. Anna käydä yön yli,
Siivilöi aamulla ja pullota puhtaisiin lasipulloihin ja korkita tiivisti. Juoma on valmista tarjottavaksi viikon päästä.

¤
Kiirettä minulla piisaa, sillä muuttoprojekti alkoi.
Laatikkoleikki kiihtyy..ongelmana on
vaan että mihin koloon
niitä laatikoita laittaa?
Kun on hyperpieni tila
käytössä..apua!
Hihih...
Uudessa on sitä tilaa..jee!
Tulen taas, kunhan ehdin,
mukavaa alkukessää..

ANNA


4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yaelian kirjoitti...

En oikein ymmärrä tätä kommentointisysteemiä täällä.Laitoin kommentin ja sen julkaistua se näkyi täällä 2 kertaa,joten poistin toisen, mutta kun tarkistin uudelleen,niin ei ollut kumpaakaan...Joka tapauksessa kirjoitin että pidän Louhisaaren juomasta ja pari kesää sitten laitoin siitä blogiinkin.Nyt toivon kesällä taas että saan poimia ystävän puutarhasta herukanlehtiä

Paula kirjoitti...

Louhisaarenjuoma on ihanaa. Ja näemmä voi tehdä kuivatuistakin lehdistä. Olen vain tuoreista lehdistä tehtyä juomaa maistanut.
Hyvä vinkki siis juhlajuomaksi, varmasti parhaimpia ja mielestäni voittaa samppanjat.

Anna kirjoitti...

Yaelian:
Sorry jos kommentointi on tähän vaikeaa.. Onnistuithan kuitenkin! Tämä blogimalli näyttää olevan paras malli, tavoittaa enemmän lukijoita..tai ainakin näen ne itse. Mutta ei sitä koskaan tiedä kun taas vaihdan iloisempaan Suomalaiseen :-)

Tuorein postaukseni

Marjapiirakkaa pitkästä aikaa..!

Että onkin ollut koleaa koko KESÄ ? Elämänmenokin  on sen mukaista, olen viihtynyt vain sisätiloissa, ja väsyttää ihan julmetusti. Ei jaksai...