tiistai 24. huhtikuuta 2012

KEVÄTSORBETTI

Jos on vappuna lämmintä, sitä on koko kesän..Tämä sananlasku on omani ja sitä saa vapaasti käyttää varsinkin jos se toteen käy!  (Takuuta se ei kuitenkaan kylkeensä saa)
Jäätelöauto tuuttailee ikkunan alla  melkein meillä jokaisella säännöllisin väliajoin, mutta joskus sitä  tekee mieli tehdä ihan  ikiomaakin kylmää. Tämä sorbetti on siihen mielitekoon  hyvä vinkki:

 1 tlk persikoita, (425 g )
2 dl lakkoja
2 munaa
½- 1 dl tomusokeria
2 dl vadelmia
( ½ dl sokeria)
tilkka vettä
sitruunamelissaa
salaattikukkia

1
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Valuta persikat. Soseuta monitoimikoneessa persikat, lakat, valkuaiset ja tomusokeri. Pane seos pakastimeen jäähtymään seuraavaan päivään.
2
Kiehauta vesi ja sokeri, lisää vadelmat ja keitä kunnes vadelmat ovat pehmeitä. Puserra siivilän läpi, tai soseuta sellaisenaan. Jäähdytä kastike.
3
Lorauta vadelmakastiketta annosmaljoihin ja ota jäätelökauhalla sorbetista palloja. Koristele annokset sitruunamelissan lehdillä ja syötävillä kukilla.
¤
Helpolta vaikuttaa ja helppo se onkin. Ja maku, vie kielen mennessään. Itse tehty on kokin tunnus jota voi tavoitella tumpelokin, kun oppii ja innostusta löytyy.. Minulle se innostus tuli vähän myöhäisellä iällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Siispä sekoittelen soppaa, pyörittelen pullaa ja kokkaan kakkua sillointällöin ja eurotkin säästyy..
  

1 kommentti:

Harakka kirjoitti...

Voi että, tämänhän mä otan heti tallelle, sillä täähän on kiva tarjoilla ystäville, kun tulevat kylään.
Ja takuuvarmana on hyvää!