tiistai 8. marraskuuta 2011

PITKÄ LÄMMIN SYKSY, KUINKA KAUAN ?

 Sää on näyttänyt lempeintä puoltaan jo ennätyspitkään. Nurmi vihertää, puut avaavat  ensikesäksi tarkoitettuja silmujaan? Kukat pihalla kukkivat edelleen.Säätieteilijät kertovat että 50 vuotta sitten oli viimeksi näin pitkään lämmintä. En muista, silloin elin "villeimpiä menovuosia" jolloin oli aina lämmintä, tiedät mitä tarkoitan?
 Kun ei ole lunta valaisemassa, pimeä tulee päivästä riippuen jo iltapäivällä. Valoja tarvitsee, monenlaisia. Kynttilät syttyy ja saavat palaa myöhään iltaan. Energiansäästölamput ovat heikkoja teholtaan ja siksi pitää polttaa kaikkia lamppuja., Tuleeko siitä tehosta oikeasti säästöä, sitä epäilen.
 Voitteko kuvitella, tämä kuva on otettu päivälleen vuosi sitten. Kevyt lumi maassa ja pakkasöitä oli jo ollut pitkään? Lumesta on ainakin se hyöty, että on valoisempaa. Kylmästä en piittaa, alle 15 on riittävä miinuslukema, mutta veikkaan että taas tulee ennätyspakkaset helmikuusta-huhtikuunlopulle.
 Näinä aikoina olen ruuanlaiton mennyt siitä missä on aita ollut matalin, eli sellaisia juttuja että ei edes tänne tohdi laittaa. Lasagnea viikonlopuksi, tomaattia toveriksi lautaselle. Siinä sen tekemisen siedettävä keveys! Mutta kokemuksesta arvaan, että tämä "tauko ideoista" muhii uutta putkeen ihan varmasti.Luovan tauon sijalla on taulun maalaus, joka on ensisijainen tehtäväni tällä hetkellä..
Hyvä kun väliin ehdin hauduttaa teetä..
..jota onkin ihana tuoksutella, haistella ja maistella. Kohta onkin hörpittävä kunnon kulauksin.
Ja taas sivellin käteen..Palaan aivan pian taas tänne tuvan lämpöön!

1 kommentti:

Jael kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.