sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

SUVISTA RUOKAA/ SEITILLÄ ja VIHANNEKSILLA


Kesällä syödään kevyesti mutta silti maittavasti. Kalaa, että saadaan lihalle hyvä vaihtoehto,
ja kasvikset peittoaa kirkkaasti  perunan. Valmis ruoka näytti lautasella syötävän hyvälle ja eikä tullut raskas olo jälkeenpäin. Jaksoi jälkiruuaksi juoda kupin kahvia. Olen aika huono kahvinjuoja, mutta nyt se menetteli. Muistanko väärin, mutta jossain väitettiin, että kahvi edistäisi ruuansulatusta?
No, senhän näkee..




Vasemmanpuoleisessa vuoassa valmistui
SEITÄ AURAJUUSTOKERMALLA

Tarpeet:
Findusseitä 400 gr
 ( vastuullisesti pyydetty kala MSC )
1 kevätsipuli
1 dl Aurajuustolla maustettua kermaa
tilliä
merisuolaa
mustapippuria

1
Lado voidellulle vuoalle ensin seiviipaleet,
 kevätsipulipalat ja mausteet mieltymyksesi mukaan.
Kaada ruokakerma päälle ja paista uunissa 175 asteessa 1 tunti.

Helppo! Toinen, oikealla puolen kuvassa on myös helppo!

VIHANNEKSIA  SAVIPADASSA

2 kpl makeaa suippopaprikaa
n. 2 dl vihreitä papuja ( pakaste)
2 kevätsipulia
3 tomaattia
n. 2 dl aurajuustoruokakermaa
Mausteet:
1 tl merisuolaa
1 tl inkivääriä
1 tl mustapippuria
1 tl chiliä

1
Lado ensin paprikat pohjalle, sitten pavut ja kevätsipulit.
 Viipaloi tomaatit pinnalle.
Sekoita ruokakermaan mausteet ja lisää se viimeiseksi vuokaan.
Paista saman verran aikaa uunissa kuin Seivuokaakin, eli 175 asteessa  1 tunti.






Ruuan päälle tekee pyöräretkikin hyvää!

Ei kommentteja:

Tuorein postaukseni

Marjapiirakkaa pitkästä aikaa..!

Että onkin ollut koleaa koko KESÄ ? Elämänmenokin  on sen mukaista, olen viihtynyt vain sisätiloissa, ja väsyttää ihan julmetusti. Ei jaksai...