lauantai 14. elokuuta 2010

VANHAN AJAN MARJAKEITTO.

Tämän päivän lehdessä oli ruokaosiossa kiinnostava juttu marjojen kuivaamisesta.
 Ennen vanhaanhan ei ollut pakkasta tuvassa,  aitasta talvella se kyllä löytyi.
 Siksi säilömiseen oli monet konstit joista nykyaikaan osa on jäänyt unohduksiin.
 Kuivaaminen oli yksi keino. Itse en onnistunut näkemään miten se tehtiin,
 mutta kuivattuja marjoja sain karkkihimoon tarvittaessa,
kunhan olin osannut olla tarpeeksi kiltti.
Kuivaamisessa on se etu, että sokeria ei tarvita eikä säilöntäaineita. Ovat sitä oikeaa luomua. Voimaruokaa.

Hyötykasvikuivureita saa vuokrata edullisesti vaikkapa MARTOILTA, tai kansalaisopistoista.
 Ohjeet saa mukaan varmasti, joten en syvenny niihin tälläkertaa.  Keskityn keitto-ohjeeseen...

Näin keitto syntyy:

1 l vettä
2 dl kuivattuja marjoja
2-4 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja

1
Pane mustikat kattilaan, lisää vesi. Anna liota muutama tunti.
2
Nosta kattila liedelle ja kuumenna sisältö kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia.
3
Halutessasi voit siivilöidä marjat pois ( minä en tee niin koskaan!)
Lisää sokeri maun mukaan.
4
Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja suurusta liemi.
5
Anna pulpahdella keiton muutaman kerran ja nosta kattila kylmään veteen jäähtymään.

¤

Aion kokeilla ja vuokraan ensi viikonlopuksi kuivurin. Litra mustikoita tiivistyy 2 dl:n pieneksi  voimaruuaksi.!

2 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

ihanaa, vaikka eihän nyt loppukesällä kuivattuja marjoja, vaan ihan tuoreita.

seijastiina kirjoitti...

Nams, mikä kyökki blogi, kivoja ohjeita, mielenkiintoisia :D