tiistai 9. helmikuuta 2010

HELMIKUUSSA TALOUDELLISESTI / Puurosämpylät.

Annan tuvassa on ollut hiljaista viime aikoina. Kokki totesi, että pieni huusholli ei tarvitse kokkia, joten otti pestin muualle. Nyt on opeteltu syömään jotenkuten ja ollaan ihan pihalla kun paino vaan nousee? Apua! Ongelmana on, että kun talouteen ei mahdu isoa pakastinta, niinpä ei voi tehdä ruokaa taloudellisesti: - vaan on valmistettava pieniä eriä, on ostettava pieniä kalliita pakkauksia? Entäs kun rakastaa ruuanlaittoa, miten sen kanssa käy?

Näitä pohdiskelin kun pyörittelin illalla kaurapuurojämästä sämpylöitä. Kaikkihan tämän osaa, mutta laitan kuitenkin ohjeen tähän:


PUUROSÄMPYLÄT
2dl kaurapuuroa
2½ dl maitoa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
n. 7 dl sämpyläjauhoja
1 dl öljyä tai sulatettua voita.

1
Murenna hiiva lämpimään maitoon ja sekoita joukkoon mausteet.
Lisää puuro jauhot ja öljy.Alusta hyvin. Anna kohota
vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

2
Leivo taikinasta haluamasi muotoisia sämpyöitä ja anna niiden kohota.

3
Paista 225 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Jäähdytä liinan alla ja nautiskele teen kera.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuo onkin hyvä tapa käyttää hyväksi jäljelle jäänyttä puuroa:-) Tsemppiä painonlaskuun,itsekin kamppailen saman asian kanssa...

Maireanna kirjoitti...

Yaelian: - Kiitos tsempistä :-)

Sukellan siis pieniin pisteisiin, tuijottelen taulukoita. Keskityn omaan hyvinvointiin johon kuuluu pakonedessä: painonlasku, TAI...
Tohtorisetä käski :-(

arleena kirjoitti...

Pitää joku aamu keittää kaurapuuroa täsmäannosta enemmän ja sämpylöitä ohjeellasi. Kuulostavat herkullisilta

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Puurosta tulee niin mehukasta leipää.

Maireanna kirjoitti...

Hannelen paratiisi: Vinkkaa ohje :-)