torstai 30. lokakuuta 2008

ANNAN LIHAPULLAT

Jauhelihaa jääkaapissa, lisäksi paprikoita. Mitä niistä tekisi? Aikani aprikoitua haalin loputkin jämät jääkaapin hyllyiltä ja kokosin työpöydälle. Kotvan kuluttua tuoksui pannulta houkutteleva lihapullien tuoksu! Siispä ennenkuin herkuttelin muusin kera näitä tuotoksia, näppäisin kuvan talteen.
Ohje tulee tässä:

400 gr jauhelihaa
2 viipaletta vanhaa hiivaleipää
1 1/2 dl vettä
1 valkosipulirouhetta
1 muna
1/4 paprikaa
1 tl chilijauhetta
1/2 dl kypsää riisiä
1 tl suolaa

1
Pehmitä hiivaleipäviipaleet vedessä. Lisää jauheliha, mausteet ja muna.
2
Pilko paprika pieniksi ja lisää taikinaan. Lisää myös riisi.
3
Paista joko uunissa tai pannulla mieltymyksesi mukaan.
Mikään ei kiellä lisäilemästä tai pois jättämästä. Omat oivallukset ovat sitä luovaa kokkailua ja aina ruoka tulee omasta keittiöstä.

Kun samalla tekee monta ruokalajia päiviksi eteenpäin on se myös taloudellisesti kannattavampaa.
Posted by Picasa

lauantai 25. lokakuuta 2008

ASKARTELUA LEIPOMISEN LOMASSA.

Leipomisen lomassa tekee mieli askarrella jotain kivaa. Taisi olla yks aamutv, jossa tällaisia askartelivat. Sitruuna näyttää olevan muuttumaton kuivuessaan joten esim. kranssiin niitä voi hyvinkin laittaa.

Leikkaa ohuita viipaleita ja anna kuivua päivä pari, tai kuivata miedolla lämmöllä uunissa.
Kuori taipuu tuoreena vaikkapa kynän ympärille, jolloin saat spiraaleja. Leikkaa kuoresta myös mieleisiä kuvioita.
Liimaa pohjaan kuumaliimapistoolilla tai kranssin pohjaan ohuilla sakarteluneuloilla.
Voit sommitella mieleisesi kranssin joko osto- tai luonnosta saadusta materiaalista.
Tähän on lisätty myös paljetteja mukaan.
Sateisten päivien ratoksi näperreltävää!
Posted by Picasa

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

KESÄ OHI

Oli pakko jo pelastaa pelakuut parvekkeelta. Tässä on sitten viimeiset kukat hengissä, tuskin nämä oksat juurtuu.. Ovat kuitenkin ilona sen minkä kestävät.Hyvä väriläiskä keittiöön ja vievät terveiset mariskoolin antajalle.
Parveke saa talvipuvun, kunhan tässä ehtii noilta kiireiltään. Hm.

Nyt ulkoiluvaatteet ylle, ulos ja lenkille.
Posted by Picasa

lauantai 18. lokakuuta 2008

OIJOI, OMENAA

Kauppareissulla on ihanaa pyöriä He-Vi osastolla ja silmät haalii toinen toistaan värikkäämpiä omenavuoria. Kyllä niitä on kotiin kannettukin, urakalla.
Jostain ihme syystä ei elopaino ole laskusuunnassa- päinvastoin? Johtuisiko se muropohjista, siis rasvasta, sokerista ja kermasta?
Rouskuttelu pelkästään omenaa tietää vatsakipuja myöhemmin.

Sateen ropistessa ikkunalautoihin käperryn sohvannurkkaan kirjan ja parin omenan kera, uhmaten vatsan kapinointia. Menee se lauantai näinkin.
Posted by Picasa

torstai 16. lokakuuta 2008

ITALIALAISET KERROSLEIVÄT

Piuhat on saatu ojennukseen ja singaali taas normaali- melkein.Tämä uusi digitekniikka
halkoo monen hiuksia, niin myös täällä Annan tuvassa.
Lohturuuaksi väsäsin tällä ohjeella iltapalan. Tarvitset:

- 6 kpl vaaleaa leipää viipaleina ( ohje kuudelle)
- 4 rkl kevytmajoneesia
- 1 iso pihvitomaatti
- 6 viipaletta mozzarellaa
- suolaa,pippurirouhetta
- 1 sipuli

1
Levitä leipäviipaleet leikkuulaudalle ja kauli ne kevyesti ohuiksi levyiksi.
Sivele puolet kevytmajoneesista.
2
Leikkaa tomaatti paperinohuiksi viipaleiksi ja painele ne talouspaperin päällä kuiviksi. Suolaa ne ja pippuroi. Hienonna sipuli hyvin hienoksi.
3
Levitä tomaattiviipaleet ja sipulisilppu kahdelle leivälle ja peitä päällystämättömillä
leivillä niin että voideltu puoli jää alaspäin.
4
Pane leikkuulauta painoksi leipäpinojen päälle ja paina kevyesti.
5
Leikkaa leipäpinot kahtia, jolloin saat täytettyjä leipäkolmioita.

VINKKI:Hienonna pieni valkosipulin kynsi kevytmajoneesiin mausteeksi.
Jos haluaa tuhdimpia, esim eväsleiviksi,kerrosten väliin pane myös kinkkuviipaleita.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

SINGAALI HEIKKO?

Sää on kylmänpuoleista ja niinpä käsissä nivelrikkosäryt pahenee. Nyt ei leivota- vaan kurkkaillaan mitä muut on saaneet aikaiseksi? Nuoret vikkelät kokit ovat loihtineet suolaista ja makeaa, niinpä houkutus on koetuksella jotta pysyn pois keittiöstä.
Siispä päätin uppoutua tv:n ääreen, mutta, singaali heikko.Pikselit kuin silppurin läpi tulevaa kuvaa. Suljen toosan.

Miun sigaalini ei taida huomenna olla heikko.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

HIIVALEIPÄÄ,PIIMÄRIESKAA..

Hyvällä lapsella on monta nimeä. Tuore, tuoksuva leipä on kuitenkin yksi ja sama, aina se kokoaa ympärilleen herkkusuut.
Kokki saa kiitosta ahkeruudestaan- sillä viitseliäisyydestä se on kiinni. Tulee edullisemmaksi leipoa itse ja sentit pysyy kukkarossa.

Mitä siitä jos leipä säikähtää kun pelti uunissa hypähtää ja hienosti kohonnut rieska laskee kuten kuvassa olevalle rieskalle kävi. Maku oli tallella ja murut enää muistona.
Ohje tulee tässä ja ohjeesta tulee 2 rieskaa.

PERIN TAVALLINEN RIESKA
7 1/2 dl vettä ( tai piimää)
4 dl kaurahiutaleita
50 gr hiivaa
3 tl suolaa
12-15 dl vehnäjauhoja( tai hiivaleipäjauhoja)
leivinlaudalle ripottele vehnäjauhoja

1
Kaada hiutaleitten päälle lämmin neste ja anna muhia jonkin aikaa.
2
Lisää hiiva, suola ja alusta vehnäjauhoilla. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla.
3
Sirottele jauhoja leivinlaudalle ja pyörittele kaksi leipää pellille. Anna kohota liinan alla. Pistele kohonneet leivät haarukalla.
4
Paista 250 asteessa noin 30 minuuttia.
Posted by Picasa

perjantai 10. lokakuuta 2008

SAUNAILLAN HUUMOO

Viikonloppu ja saunailta. Niitä parhaita iltoja kivikylässä asujalle, jolle saunavuoro lämpiää kerran viikossa. On ihan hytisyttävä olo.Ihanoo kun piäsöö kohta löylynlämpöön.

Viikonloppuun painottuu leipomisetkin. Nyt alkoi tuntua sille, että mitä jos leipoisinkin rieskaa? Tuumasta toimeen, ja huomenna päivitän tänne tuloksen ohjeen kera.

tiistai 7. lokakuuta 2008

OMPPUPIIRAKKA

Iltapäivän kahvihetki kaipasi taas hyvää,- niinpä katsaus komeroon.

Tarpeita löytyi ja siitäkin tuli oma sävellys sävellajissa sitä sun tätä. Pirkan piirakkapohjasta nopea -vain desi vettä pussilliseen piirakkaaineksia. Kaulin vuokan kokoiseksi ja laitoin odottamaan täytettä.

Täytteeseen maukkaita kotimaisia omenoita viipaloituna.
Kermaviiliä purkki, 1 muna, 1 dl mansikanmakuista kuohukermaa ( oli kekkereistä jäänyt yli), kanelia, vaniljasokeria. Niin ja ripottelin auringonkukan siemeniäkin
omenoitten päälle ennenkuin kaadoin kermaviili-kerman viimeiseksi.

Paisto: Pohjaa kannattaa paistaa hiukan ensin ennenkuin lisää omenat ja kermaviiliseoksen.

Paistoaika noin puolituntia, mutta aina kannattaa kurkata.Paistolämpö: 200 astetta.
Posted by Picasa

maanantai 6. lokakuuta 2008

MYKYKEITTO

Savolaisen syysruoka, mykykeitto. Monen inhottu, monen tykätty ruoka.Joillekkin lempilaps.
.Ennen, kun syksyllä teurastettiin talven lihatarpeiksi sikoja ja lampaita, oli tarjolla aineksia kuten verta ja sisäelimiä joita käytettiin kyseiseen mykyrokkaan.

Kokoan tähän suurinpiirtein ne tarvikkeet joita muistan keitossa olleen:

Sisäelimistä munuaisia, sydäntä, maksaa.
Sianlihaa, jopa naudanlihaa, perunoita lohkottuina, sipulia, maustepippuria ja suolaa.

MYKYTAIKINA tehtiin esim seuraavasti:
6 dl verta, 1 dl maitoa,
1 dl ihrankeitinlientä,1 dl ruskistettua sianihraa, 2 dl ruskistettua sipuia, 1 muna,
2,5 dl ruisjauhoja ja 3,5 dl ohra tai vehnäjauhoja.

Mykysattumat tehtiin jotenkin näin:
Veri, maito, rasva ja jäähtynyt keitinliemi kaadettiin astiaan, sekaan vispattiin jauhot ja suola. ( Suolamäärä riippui siitä kuinka paljon veren joukkoon oli lisätty suolaa jäähtymisvaiheessa.)

Taikina sai turvota varmaan noin tunnin.

Kokeiltiin, yhdellä palleroisella( joka oli litistetty kuin jauhelihapihvi)pysyvätkö mykyt keittäessä koossa.

Muutenhan rokka tehtiin kuin lihakeitto, mutta siihen kuului nuo sisäelimet lisätä.
Perunalohkojen ollessa vielä kypsymisvaiheessa lisättiin varovaisesti mykyt ohuiksi litistettyinä. Lämpö piti olla sopivaa, ei liian kovaa ettei perunat hajonneet.

Kovin houkuttelevan väristähän se rokka ei ole, siksi sitä kai inhotaan mutta rautapillereitä ei tarvinnut ostaa...anemiaa lapsuudessani ei tunnettu.


Näin syksyisin porisee myös HIRVIKEITTO, metsästäjien saalis-anti. Olen päässyt sitäkin kerran "oppityttönä" tekemään ja lopulta maistamaan.
Kuuluu sarjaan vahvat syysruuat.

MEHEVÄ PUNAJUURIKAKKU

Nyt on juuresten juhla-aikaa, niinpä etsin juurespohjaista ohjetta poikkeavalla tavalla.
Löysin oheisen ohjeen, ja annan sen eteenpäin kokeiltavaksi. Tarvitaan:
4 munaa
3 dl fariinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä
300 g punajuurta
200 g leivontamargariinia

KUORRUTUKSEEN:
200 g Mesikämmen-sulatejuustoa
50 g margariinia
4 dl tomusokeria

KORISTEEKSI: mintulehtiä

1
Raasta punajuuret. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini. Lisää muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen vuorotellen kuivat aineet, punajuuriraaste sekä margariini.
3
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ( 30x25 cm).
Paista 200-asteisessa keskitasolla noin 35 minuuttia.
4
Kuorrutusta varten sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon sulatejuusto ja tomusokeri.
Levitä kuorrutus kakun pinnalle. Koristele mintunlehdillä.Anna kakun jäähtyä.
5
Leikkaa mieleisillä muoteilla tai kuten mokkapalat.

Aion kokeilla itsekkin joten makukommentteja tulee myöhemmin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Syyskiireiltä pannu porisemaan.

Annantuvassa näyttää vallitsevan syyskiireitten aika kun ei jouda edes kirjaamaan asioita.

Kasvimaalla sesonkiaika meneillään.
Kasviksia nostettu kellareihin, siinä sivussa patoihin porisemaan ja nälkää sammutettu.
Kalapäivänä Omegat tankattu edullisten lohitarjousten myötä tillillä ihanaksi herkuksi ja porkkanoita kilottain keitettyinä. Eikä lihota!

Ensiviikolla aion tehdä oikeaa rautaisannosta maksasta.
Tulee kyllä ikävä mykykeittoa, saa nähdä saanko tänä syksynä ollenkaan sitä herkkua kun kokki on niin liikkuvaista sortti nykyään.
Jospa sitä kuitenkin jostain saan hankittua. Yhdelle ihmiselle ei kyllä viitsi sitä valmistamaan.
Nykyajan nuoriso ei siitä pidä, eikä moni aikuinenkaan valitettavasti. Minulle se on herkkua- kuuluu syksyn erikoisuuksiin.
Laitan ohjeen ensikerralla jos jotakuta kiinnostaa mitä se mykykeitto onkaan?

Tuorein postaukseni

Marjapiirakkaa pitkästä aikaa..!

Että onkin ollut koleaa koko KESÄ ? Elämänmenokin  on sen mukaista, olen viihtynyt vain sisätiloissa, ja väsyttää ihan julmetusti. Ei jaksai...